Viikon jooga retriitti keskellä riisipeltoa 1.9-7.9

Viime aikoina olen saanut palautetta, että olen persoonaltani rauhoittava. Mä kuulin tätä palautetta viimeksi useita vuosia sitten. Ennen kuin muutin Jyväskylään, minulle sanottiin että sinusta huokuu sellainen rauha. Mä olin kuulemma maa. Olen kuulemma myös herkkä ja sensitiivinen. Nämä on asioita mihin en ole pystynyt useaan vuoteen. Olen töksäytellyt, ollut itsekäs, suora ja rehellinen sellaisella väärällä tavalla. En ole osannut punnita asioita sen perusteella, onko vastaanottaja kykenevä palautteeseeni, olen vain ampunut sen ilmoille. Lempparini tuntui olevan sen kertominen, että näin ihmisen olevan väsynyt. Pohditaampa tilannetta hetki, olet väsynyt ja koitat selviytyä päivästä parhaasi mukaan. Koitat hymyillä ja olla parhaimillasi, pysyä kasassa. Sitten tulen minä ja kerron, että nään esityksesi läpi, sinä olet väsynyt. "Näytät sille kuin et olisi nukkunut viikkoon." Kuinka monta kertaa paremmin tässä tilanteessa olisi toiminut vaikka: "Mitä kuuluu?" Pelkkä kuulumisen kysyminen antaa mahdollisuuden kertoa, ettei ole saanut unta, tai joku asia on stressannut. Paljon parempi kuin vetää avarilla, mä tiiän sun salaisuuden.

Ongelma taisi vain olla se, että olin itse väsynyt. Ja stressaantunut. En ymmärtänyt, enkä osannut. Ennen Jyväskylää elämäni oli simppelimpää, ja minulla ei ollut asioita mistä olisin stressannut. Alkusysäys stressille oli muuttaa toiselle paikkakunnalle, aloittaa opinnot, lopettaa parisuhde, aloittaa työnteko opintojen ohella, aloittaa parisuhde, muuttaa useita kertoja, tehdä liikaa töitä koulun ohella, valmistua, jatkaa töissä, käydä läpi muuttuvat työolosuhteet ja lopulta luovuttaa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaipasin niin pahastin stoppia, et painoin asian suhteen paniikkinappulaa. Se, että sanoin irtisanoutumisen syyksi halun päästä reissaamaan, oli lähinnä asian kaunistelemista. Mä vain olin painanut menemään ihan liian kovaa, aivan liian monta vuotta. Reissaamaan lähteminen kuulosti nätimmälle kuin se, että en oikein jaksa enää. 

Mä pidän tästä rauhallisesta olosta mikä minulla on. Voin katsoa uutisia ilman ylimääräisiä sydämen lyöntejä ja pienet vastoinkäymiset ei saa minua vihaiseksi. Osaan nojata paremmin ajatukseen kaiken järjestymisestä, koska mitä muita vaihtoehtoja lopulta on? Asiat tulevat järjestymään, tavalla tai toisella. Sitten vain eletään sen mukaan mitä saadaan.

Joogakesäleiri

Löysin itselleni alle 400€ viikon mittaisen jooga/meditaatio leirin johon kuului majoitus ja ruoka sekä ohjatut joogat kaksi kertaa päivässä ja muuta aktiviteettia. Muiden retriitttien hinnat kipittelivät pitkälti yli 1000€ ja olin kovin skeptinen tämän suhteen. Luin varmaan kaikki leirin arvostelut mitä netti tarjosi ja yritin selvittää onko kyseessä vain huijaus. Se ei ollut. Retriitin järjestäjä oli käynyt läpi vararikon, jossa oli menettänyt käytännössä kaiken. Hän oli ollut koditon ja rahaton. Ubudin ihmiset olivat auttaneet häntä niin kauan, että hän oli päässyt jaloilleen ja tämä oli hänen tapansa maksaa velkansa takasin. Retriitti työllistää useita ihmisiä (joogaohjaajia, siivoojia, kokkeja) ja hinnalla jonka me maksamme katetaan heidän palkkakulunsa ja ruokakulut. Leiri ei tuota järjestäjälleen voittoa, vaan kaikki sijoitetaan takaisin leririn ylläpitoon tai työntekijöille. Toivon, että olisin kuullut tämän aikaisemmin kuin viimeisinä päivinä, sillä leirille saapuminen oli minulle hieman järkytys.

Minulla on ongelmia löytää koko Firefly Inniä. Se on piilossa, konkreettisesti, riisipeltojen keskellä. Törmään Johniin (yksi leiriläisistä, Tasmaniasta) joka osaa neuvoa minut oikeaan suuntaan. Teen check innin ja pääseen huoneeseeni. Totean huoneen olevan ihan kamala. Ainakin minun standarteilla. Huoneen yläreuna on avoin, sen edessä on vain verho. Huoneessa on kahta eri lajia muurahaisia, semmosia isoja ja pieniä. Seinällä vilahtaa gekko. Verhossa on muurahaisten pesä, joska saan otettua pois paperilla ja viskattua pihalle. Hämähäkinseittejä ja hämähäkkejä tuolin alla. Tässä vaiheessa tulee vähän hätä, tännekö mä oikeasti tulin viikoksi. Miten mä voin nukkua täällä? En mä ekana iltana voinutkaan. Pelkäsin että itikat syö mut elävältä. Aamulla kuitenkin heräsin ilman yhtään puremaa. Joten sen asian suhteen pelkoni oli turha. WC:n (tämäkin siis yläreunastaan avoin) lattialle oli yön aikana ilmestynyt pieniä pitkuloita kakkoja. Ensi ajatus oli et, ei helkkari, täällä on hiiriäkin. Totuus selvisi kun vähän kyseli, ne on gekkojen kakkoja. Otan huomattavasti mieluummin gekkojen kakan kuin hiirinen. Seuraavana yönä sain jo hieman nukuttua, ja rupesin siivoamaan gekkokakat pois aina kun näin niitä, sillä ne houkuttelivat isoja muurahaisia. Vaikutti sille, että huoneessa oli ihan oma ekosysteminsä. Gekot syö itikat, kakkaa ja muurahaiset syö kakat. Pääsin isoista muurahaisista eroon pikku siivoamisella ja totesin gekkojen olevan kiva asia, koska en saanut itikan puremia. Pikkumuurahaiset kipittelivät edelleen, mutta kun ei tuonut ruokaa huoneeseen, tilanne pysyi hallinnassa. Kolmantena yönä nukuin jo ihan hyvin.

Tutustuin leirillä ihaniin ihmisiin, kolme Saksalaista, kolme Espanjalaista, yksi Meksikolainen, yksi Skotti ja yksi Tasmanialainen ja minä Suomesta tietysti. Semmonen sekalainen seurankunta yksin matkaajia, joten juttu lähti luistamaan heti. Välillä toki Saksalaiset polpotti saksaa ja Espanjalaiset espanjaa, mutta ymmärrän toki että oman äidinkielen käyttäminen on vaivatonta englantiin verrattuna, se vain hieman vaikeuttaa keskustelun seuraamista. Minusta on tullut kyllä aika hyvä arvaamaan mistä keskustellaan. Ja kun yhdistän kaikki kielet mitä osaan, ymmärrän hieman tanskaa ja saksaa ja itseasiassa myös espanjaa.

Ensimmäiset joogaharjoitukset olivat ihan tuskaa. Minun selkäni oli niin pahasti jäkissä, etten todellakaan kyennyt tekemään kaikkia liikkeitä. Tilanne kuintekin parani dramaattisesti leirin edetessä, ja itseasiassa leirin jälkeen selkäni oli paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Liike on lääke, ja havaittavasti joogasta olisi minulle apua. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä, ei se sen vaikeampaa ole.

Minun aivoille teki hyvää olla viikko samassa paikassa, samojen ihmisten kanssa. Ei tarvinnut jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja oottaa haltuun uusia paikkoja. Se osaa olla yllättävän rankkaa, kun mikään ei ehdi arkistua, vaan aina kaikki on uutta. Tämä kokemus oli hyvä, vaikka vähän pelotti kun ensimmäisen kerran näin huoneen.

Bali: Kuta (24.8-28.8) ja Ubud (28.8-8.9.)

Kuta

Kuta oli minun ensikosketukseni Bali-saareen. Hotellini oli Käytännössä Denpasarin (Balin ns. pääkaupunki) ja Kutan rajalla. Hotelliltani käveli noin 20min Kutan rannalle, joka tunnetaan aloittelijasurffauksen kehtona. Ranta on hiekkaranta, joten kun kaatuu, ei satu ihan niin paljoa. Verrattuna osumaan koralliin tai kiviin, hiekka on kieltämättä pehmeä alusta lasketua. Ei kuitenkaan niin pehmeä, että olisin itse lajia testatessani ollut turvassa kolhuilta. Päivän jälkeen molemmat polveni olivat verillä, käsilihakseni tärinä kunnossa ja vatsalihakseni aivan hapoilla.

Surffaus oli kuitenkin kivaa! Ihan järkyttävän hankalaa, mutta kivaa. Bookkasin itselleni rantapojan opettamaan surfausta, ja olen aika varma etten olisi saanut yhtään aaltoa ilman hänen apuaan. Ensin käytiin kuivalla maalla läpi kuinka laudalle noustaan seisomaan. Loogisesti minulle ohjattiin oikeakätinen versio, olenhan kuitenkin oikeakätinen noin niinkuin normaalissa elämässä. Tämä oli virhe, mä en vain kyennyt ensin astumaan oikeaa jalkaa taemmaksi tukijalaksi. Hetken tapeltuani (oikea esin, sitten vasen) todettiin että pidetään tauko ja vaihdettiin surffilauta kiinni vasempaan jalkaan. Samantien tauon jälkeen, sain ensimmäisen aallon kiinni! Tuntui niin paljon luonnollisemmalle että vasen jalka on taempi tukijalta. Ehkä mä oon vasenjalkainen tai jotain. Ihan ensimmäinen kerta tämä ei ole kun en ole varma käti(jalkai)suudestani. Osa asioista vain onnistuu paremmin vasenkätisesti.

Olin siis ostanut itselleni tunnin opetuksen ja tunnin kokeilua itse (150 000 rupiaa= n 10€). Tunnin opetuksen jälkeen olin ihan rikki. Sekä henkisesti että fyysisesti. Kun joutuu keskittymään koko ajan, lukemaan aaltoja, kaatumaan ja juomaan merivettä, punnertamaan itseään uudelleen ja uudelleen ylös laudalta, joutumaan aaltojen pyöritykseen ja yrittämään muistaa kumpi on oikea jalka ja mihin kohtaan se tulee laudalla, homma on aika raskasta. Unohtamatta vaadetta hillitä riemua, kun sattuu pääsemään pystyyn, koska jos alkaa riemuita liian aikasin, on aika varmaa että kaatuu. Kaikesta huolimatta, tahdon kokeilla surffausta uudelleen joskus. Nyt minulla on ajatus siitä miten sitä voisi tehdä ja ehkä ensi kerralla pystyn jopa itsenäisesti nappaamaan aallon! Tällä kertaa skippasin koko itsenäisen harjoittelun, minusta ei vaan yksinkertaisesti ollut enää siihen. Menin suoraan hotellille ja nukahdin päikkäreille käytännössä samantien. 

Ubud

Ubud oli rakkautta ensisilmäyksellä ja nuuhkaisulla. Tiedättekö sen hajun mikä vallitsee kaupungeissa? Sellainen ummehtunut, vähän homeinen, hieman katkera paskanhaju? No täällä ei haise sille. Paikalliset ihmiset ovat Hinduja, ja uskontoon kuuluu mm. lahjat jumalalle, joiden osana poltetaan suitsukkeita. Kaikkialla ja koko ajan. Muutenkin tämä tuntuu lähinnä kylälle, ei kaupungille. Sellaiselle rauhalliselle pikkupitäjälle joka menee nukkumaan klo 23. Bilettämään tänne ei kannata tulla, täällä oikeasti hiljennytään yöksi. En usko että ravintolat ovat auki kovin pitkään, tosin ihan varma en voi olla, olen itse nyt mennyt nukkumaan usein jo 22 aikoihin ja hurjimpina bileiltoinan olen juonut lasillisen viiniä illallisen kanssa.

Tämä paikka on ollut hyvä minulle. Hostelli johon menin oli käytännössä täydellinen. Nick mainostaa paikan olevan koti maailmalla ja kieltämättä sen tuntuu sille. Jos reissaatte yksin Ubudiin, kannattanee tarkistaa onko Sunshine Vintage Housessa tilaa. Tapasin siellä niin monta ihanaa ihmistä ja paikan omistaja perheineen ovat ihania. Oli ongelmasi mikä tahansa, kuten se, että lukitset kaikki tavarasi kaappiin ja vaihdat vahingossa numerolukon koodin samalla, se ratkaistaan kyllä. Ehkä ei samana iltana, joten et voi vaihtaa vaatteitasi ja harjata hampaitasi, mutta seuraavana aamuna lukkoseppä oli paikalla ja lukko saatiin murrettua. Lukkoseppä yritti ensin murtaa koodin (tähän on noin miljoona videota youtubessa, yritin sitä toki itsekin), siinä onnistumatta joten lopulta väkivalta oli ainut ratkaisu. Eli kaikki ongelmat selvitettään kyllä. tavalla tai toisella.

Kävin seuraamassa paikallista tanssia. Musiikki tarinaa kuljettaville tanssijoille tuotettiin noin sadan miehen voimin acapellana. Välillä suhistiin, välillä taputettiin. Tarina oli annettu onneksi kirjallisessa muodossa, ilman tuota vihkosta sen seuraaminen olisi ollut mahdotonta. Minkäs sille voi jos peura muuttuu kultaiseksi nuoleksi tms.

Monkey Forest, ubud. Sattui olemaan päivällä aikaa ja monkey forest oli aivan kulman takana. En edelleenkään ihan kamalasti pidä apinoista, mutta tilanne on ihan hallinnassa siihen asti kun ei ole ruokaa mukana, 

Hostellin omistaja on myös matkanjärjestäjä. Tämä kuva on kahviplantaasilta jossa esitellään myös riisin eri vaiheita. Täällä plantaasilla oli niitä elukoita jotka syö kahvipapuja ja sit kakkaa ne. Ihmiset puhdistaa ne ja tekee kallista kahvia. Mä en vain voi ymmärtää miten tähän tilanteeseen on päästy. 

Instagram hetki, en suostunut tämmöseen höpöhöpöön. 

Samana päivänä käytiin myös vesitemppelillä ja pulahdimme kaikki ottamaan kasteen. Itse en oikein tiennyt mitä ajatella siunauksen aikana, mutta nyt on perhettä kiitetty ja terveyttä pyydetty. 

Malang 21.8-24.8.2019

Ja jälleen istuttiin junassa. Useita tunteja. Eli kahdeksan. Tällä kertaa minulla oli lippu ns. ykkösluokkaan, joten jalkatilaa oli huomattavasti enemmän, matka oli itseasiassa ihan miellyttävä. Vieressäni istui nuori musliminainen, jonka kanssa höpöteltiin varmaan puolet matkasta. Sain ihan hurjasti uutta tietoa muslimeista ja kulttuurista joka alueella vallitsee. Ihan sattumalta opin myös hyvin erikoisen yhtymäkohdan muslimien ja hindujen uskonnoista, nainen on epäpuhdas, jos hänellä on menkat. Jotenkin minun ajatusmaailmaani ei mahdu, että miksi. Menkat on kuitenkin suora merkki hedelmällisyydestä ja siitä että keholla on kaikki hyvin. Joka tapauksessa, kyseisellä musliminaisella oli menkat, joten hän ei rukoillut.  Hindutemppeliin ei ole asiaa jos on puolukkapäivät. Mikä homma? Ehkä joku osaisi selittää tämän minulle, niin että ymmärrän, mutta toistaiseksi olen vain hämmentynyt. Minun ajatus on enemmänkin, se että jos keho toimii niinkuin pitää, on juhlan aihe, ei jotain likasita ja epäpyhää.

Pääsin hotellille Malangiin ja minua odotti useita viestejä instagramissa Natashalta (Itävaltalainen tyttö, jonka kanssa tutkittiin Jogjaa): "Lähdetkö kattoo Bromolle auringonnousua? Meillä ois porukka kasassa ja opas tiedossa. " Olin ehkä hieman väsynyt junamatkasta ja nuhatauti oli vielä äryttävästi mukana menossa, mutta totesin että kerranhan tässä eletään.

Bromo

Herätyskello soimaan klo 23. Ei sillä, eihän sitä nyt ihan joka yö tarvitse nukkua. Sain nukuttua muutamia tunteja ennen Bromolle lähtöä ja ensimmäinen yllätys odotteli kun minua tultiin hakemaan. Reissuun lähdettäisiin Jeepillä. Minä en ehkä ihan kovin tarkkaan tiennyt mihin lupauduin, mutta Jeeppiä en odottanut. Eihän siinä, porukka kyytiin ja kohti Bromoa. Saavuttiin Bromon viereiselle vuorelle näköalapaikalle useita tunteja ennen auringon nousua. Kyseinen aktiviteetti on niin suosittu, että viimeisenä paikalle tulevat joutuvat oikeasti vaeltamaan vuoren päälle, kun me aikaset nyt saatiin kyyti käytännössä ylös asti. Nautittiin aamupalaa jäätävässä ilmanalassa, lämpöä oli noin +9 astetta, joka tämmöiseen +30C tottuneelle on aika vähän. Onneksi tarjolla oli mahdollisuus vuokrata paksumpaa takkia. Olin pakannut mukaani kaiken lämpimän mitä kannan mukanani ja se ei riittäny alkuunkaan. Vuokratakki niskaan ja odottelemaan auringonnousua näköalapaikalle.
Päässä soi leijonakuninkaan alkutunnari, kun aurinko alkoi nousta vuorien takaa. Puhelimellani tuttuun tapaan ei saanut yhtään lähellekkään tilannektta kuvaavaa kuvaa, mutta Natasha lupasi lähettää minulle kuvia, jos sai järjestelmäkamerallaan parempia.

Bromo on edelleen aktiivinen tulivuori, ja tuo näkyvä savu on siellä syntyvää rikkihöyryä.

Auringonnousun jälkeen pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia hiekkamerestä, edelleen oli kylmä. 

Seuraava stoppi oli kiivetä katsomaan itse tulivuorta. Tuolla alhaalla se sihisee vielä! Enää ei ollut kylmä. Muutama sata porrasta ja porottava aurinko teki tehtävänsä, 

 Seuraavan päivän vietin konkeettisesti yrittäen nukkua. Reissuun oli lähdetty yöllä kahdentoista aikaa ja takaisin oltiin kahden aikaan päivällä. Minun kehoni oli kieltämättä sekaisin ja pää ihan pihalla. Sain päivän aikana nukuttua muutaman tunnin ja tuli taas nälkä. Kauhean kauas ei huvittanut lähteä, joten googlailin vähän etukäteen. Löysin muutaman sadan métrin päästä kivan kuuloisen ravintolan ja otin sen suunnaksi. Ovella alkoi vähän epäilyttää, vastassa oli saattaja ja vastaanottaja. No eihän siinä kun nenä pystyyn ja seuraamaan lakeijaa hieman kulahtaneissa shortseissani ja topissa joka esittelee paikallisen uskonnon mukaan aivan liikaa ihoa. Ensin kuljettiin koristeltua käytävää, sit ohitettiin uima-allas ja joku seremonia huone ja lopulta olin 5 tähden hotellin ravintolassa. Silleensä oho, mites tästä liemestä selvitään. Saan listan eteeni ja totean, että laskuni tulee olemaan noin 100 000 rupiaa. ELI kuusi (6) euroa! Tähän hintaan sai siis juoman ja ruuan, eikä talouteni kärsinyt kovinkaan paljoa. Majoitus viidentähden hotellissa olisi ollut siinä 100€ pintaan ja jos en olisi ollut yksin reissussa, oispa ollut kiva testata mitä 100€ saa Malangissa. Hienot puitteet ainakin.

Ruokaseurani ravintolassa. 

Koska miksipäs ei tarjoiltaisi ruokaa järkyttävän isossa simpukan kuoressa? 

 Päivä turistina Malangissa

Kun Bromon reissusta oli suurinpiirtein selvitty, päätin hieman kävellä ympäriinsä itse Malangin kaupunkia. Löytyi sininen kylä ja parikin värikästä kylää, joista haisi noin kolmentoistakilometrin päähän se, että nyt on rakennettu hästäg-aktiviteettia turisteille. Ihan nättiä se kylläkin oli ja kyllä, toimin kuten kaikki muutkin ja postasin kuvia instagramiin. Shame on me. 

Malang osoittautui suhteellisen pieneksi ja kompaktiksi kaupungiksi. 

 Huomasin yön valvomisen merkit vielä kolme päivää sen jälkeen, ja en ymmärrä miten olen pystynyt joskus tekemään yötyötä. Ehkä olin nuori silloin ja nyt vain kovin mukavuuden haluinen. Nautin olostani enemmän, jos en ole väsynyt. Tällä kertaa väsymys (taas, kuten yleensäkin) aiheutti halun päästä kotiin ja alakuloisen olon jolloin en halunnut tehdä mitään. Tästä johtuen jatkoin matkaani lentäen, en olisi millään kyennyt vielä yhteen juna/bussi/lautta päivään. Maailma ei nyt pelastunut, mutta satuin pääsemään näppärästi Balille, joten menkööt.

-Stu

Yogyarta, Jogja, Jogjakarta, Yogya and Djokdja, kaupunki jonka nimeä kukaan ei tunnu osaavan kirjoittaa. 16.8-21.8.2019

Ja sitten me kaikki seisottiin ja kuunneltiin kansallislaulu ja puhe. Mistä näitä itsenäisyyspäiviä tulee. Ensin Singapore ja nyt Indonesia. Onneksi nämä itsenäisyyspäivät ei tunnu vaikuttavan mihinkään. Kaikki paikat ovat auki lähes normaalisti ja junat sekä bussit kulkee. Tämä junamatka oli lähemmäs yhdeksän (9) tuntia. Meitä oli ensimmäiset 6h täysi loossi ihmisiä, mutta meille ei löytynyt yhteistä kieltä jutella, joten päätin syventyä audiokirjaan. Toimi todella hyvin, samalla kun kuuntelee tarinaa Juutalaisten oloista keskitysleirillä, voi katsella ulos ikkunasta (Heather Morris: Auscwitzin tatuoija, kiitti äiti suosituksesta). Selkäni ei arvostanut noin pitkää matkustamista, joten tein sen käytännössä puoliksi istuen ja puoliksi seisten käytävällä. Viimeiset kolme tuntia juna oli tyhjentynyt jo niin paljon, että sain itselleni koko rivin ja pääsin vähän mukavampaan asentoon. 

Hindutemppelituristipäivä

Prambanan temppelialue

Onnellinen dogi.

 Olipas kuuma. Sitä aina kuvittelee löytäneensä sen pahimman paikan ja lämpötilan, mutta aina tulee tilanne joka peittoaa sen. Prambanan temppelialue on tarinan mukaan alunperin koostunut tuhannesta temppelistä jonka joku (en enää muista kuka) oli tehnyt yhdessä yössä, koska halusi mennä naimisiin jonkun kanssa. (Saa googlettaa jos tahtoo lukea tarinan, mua ei huvita.) Temppeitä oli pystyssä enää muutamia, ja alueella oli paljon kiviä, joista voisi tehdä temppeleitä jos joku osaisi. Kuitenkaan alkuperäisestä muodosta ei ole enää dokumentteja ja osa kivistä puuttuu. joten niitä ei saada koottua. Samainen epäluotettava lähde muistaa kuulleensa että osa temppeleistä on purettu siksi, että saataisiin kiviä katuja varten. Joka sinällään tuntuu ihan loogiselle, kaduille on ollut isompi tarve kuin tuhannelle kivitemppelille.

Paluu matkalla hostellille käväistiin läheisellä aukealla jossa oli maailman söpöimpiä polkuautoja! 

Reissupäivä oli pitkä. Lähdettiin aamulla ja palattiin takaisin illalla. Kuljeskelin siis Saksalaisen tytön kanssa jonka olin tavannut hostellilla. Ensin bussimatka temppeleille, temppelit, bussimatka keskustaan, käväisy markkinoilla ja syömässä, kävely puistoon ja puistossa ihmettely. Päivälle tuli mittaa lähemmäs 12h. Siihen päälle painoi vielä edellisen illan junamatka. Minun kroppani päätti, että tämä oli liikaa. Ajattelin ensin että olin polttanut korvani ja otsani päivän aikana, ne hohkasivat ihan tuli kuumina. Kävin kurkkaamassa pelistä, kuinka paha tilanne on. Punoitusta ei ollut, vähän hämmästyin. Kaivelin kuumemittarin laukusta ja kas, sieltähän se selitus tupsahti. 37,6 lämpöä. Joka on minun peruslämpöön verrattuna noin asteen koholla. Seurailin kuumetta pitkin yötä ja kun numerot kipusivat yli 38 päätin, että nyt on hyvä hetki ottaa särkylääke. Ihan vain sillä, että kuume laskee ja kohta ei tarvitse mennä sairaalaan asti. Särkylääke toimi ja aamulla minulla oli vain ihan hieman kuumetta. Kamat kasaan ja kohti läheistä hotellia, jossa tarkoitukseni oli konkreettisesti vain olla ja levätä. Kerran kroppa huutaa, että nyt STOP, niin otetaas sitten stop.
Alueella on toinenkin temppeli, johon ostin yhdistelmälipun yhtä aikaa Prambanan kanssa. Lippu oli voimassa kaksi päivää, mutta totesin, että lepo on nyt tärkeämpää kuin mikään muu. On ihan sama, että tässä tuleen nyt parinkympin edestä takkiin ja jää jotain näkemättä. Kun päivän pari makoilee, tulee muuten tylsää. Ja olin ihan mielissäni jatkamassa matkaa kahden yön jälkeen. Joten nokka kohti Malangia ja 7 tunnin junamatkaa! Tällä kertaa otin itselleni lipun ykkösluokkaan, joten oletan että juna on kiva.

-Stu

Batam ja Jakarta 11.8-16.8.2019

Batam

Katsoin hotellihuoneessa Aasian Talenttia kaksi päivää. Tällä kertaa ei osunu toi majoituspaikan lokaatio kovin hyvin. Singaporen hostellikokemuksen jälkeen halusin itselleni yksityisyyttä. Löysin hotellihuoneen 6€/ yö. Perille päästyäni (kolmen väärän hotellin jälkeen, miksi samalla saarella pitää olla 6 red doorz-ketjun hotellia...) havaitsin olevani keskellä ei mitään. Ympärillä oli paikallisilla tehtailla työskentelevien asuntoja ja ainut aktiviteetti vaikutti olevan Wakeboarding joka ei kyllä oo mun laji. Mä en pysy pysytyssä laudalla edes rinteessä, kenties sit köyden perässä vedessä. Parin päivän aikana mitä olin Batamilla, kävin kerran kävelemässä paikallisten asuntojen läheisyydessä. Aikuiset tuijotti minua ja lapset meni piiloon. Totesin, et kerran olen näin outo, taidan pysyä huoneessani. Ei sillä, ei se huonoa tehnyt. Joskus loma lomastakin tulee tarpeeseen.

Jakarta

Lensin Batamilta Jakartaan. Lentoaika oli lähemmäs pari tuntia, joten nyt huomasi jo olevansa koneessa. Kun laskua aloitettiin, minun päähäni alkoi sattua ihan tajuttoman paljon. Päänsärky loppui kun renkaat koskettivat maata. Toivottavasti tulevaisuudessa jokainen laskeutuminen ei ole noin kivulias, vaan se johtui vaikka nuhaisesta nenästä tai siitä että olin lentänyt viikon sisään kaksi kertaa.

Jakarta. Kaupunki oli iso, saasteinen, hektinen ja sekava. Kuvassa saastesumua ja muutama talo.

Koska Jakarta oli niin sekava ja moottoripyöriä täynnä huomasin hakeutuvani joka päivä siellä ollessani ostoskeskuksiin. Niissä oli kivan viileää, kaikkia aktiviteetteja ja ihanan hiljaista. Siis äänimaailmaltaan, ihmisiä kyllä riitti. Mutta kukaan ei kovin paljon huutanu ja tööttäilly. Tutustuin Jakartan MRT:hen (tavallaan metro), ja se oli kieltämättä seikkailu. Yritin päästä käymään Monas- monumentilla. Ensin menin metroasemalle, hetken pyörittyäni huomasin ettei missään lue mitään millään kielellä mitä ymmärrän. Eikun kokeilee josko osaisi vain ostaa lipun googlen avustuksella. No ei onnistu. Siihen tarvitsee ensin ostaa matkakortti. Sitten ladata rahaa ja sitten vasta suunnata portille. Lopulta kaikki tämä on suoritettu ja matka voi alkaa. Kattelen mapsistani et seuraava pysäkki olisi minun. Juna pysähtuu, mutta ovet eivät aukea. Hetken kuluttua juna matkaa jatkaa. Olo on vähän että häh. No ei se mitään, seuraavalla pysäkillä pois ja oottelemaan takaisin menevää junaa. Paluumatkalla, sama homma. Totesin maailman olevan minua vastaan ja palasin hostellille hieromaan haavojani. Kysäisin respasta ja kyllä, junan ei pitäisi pysähtyä kyseisellä pysäkillä, se on remontissa. Ei se kyllä sille minusta näyttäny. Ehkä syy kuulutettiin, mutta enhän minä sitä ymmärätänyt. Lopulta menin monumentille moottoripyörätaksilla. 

Monas. Alaosassa oli museo jossa kerrottiin Jakartan vaiheet. Monas on muistomerkki itsenäisyydelle joka saatiin Alankomaalaisilta. Mun on vaikea ymmärtää koko historian vaihetta, kun on pitänyt vallata alueita ja väittää omakseen. 

Yksi kymmenestä ostoskeskuksesta. Näissä on vaikka mitä! Lapsille löytyy kokonaisia huvipuistoja, ravintoloita enenmmän kuin Helsingisä ja yhden muotinäytöksenkin pääsin todistamaan. 

 Jakartan hostellissa heräsimme yöllä hikeen. Huoneessamme oli indonesialainen tyttö, joka oli sammuttanut ilmastoinnin ja piilottanut kaukosäätimen, että emme saa sitä takaisin päälle. Minusta tälläinen toiminta on itsekästä. Toki ilmastointia saa säätää, mutta se että tekee sen mahdottomaksi muille, on vain törkeää. Muutenkin hostellien kirjoittamattomat säännöt näyttävät unohtuvan monelta, mikä on iso harmi yöunien kannalta. Tässäpä vähän säännöstöä, niin kaikki saavat elää ja olla ja nukkua.

1) Pakkaa rinkkasi illalla. Ei keskellä yötä, eikä super aikaisin aamulla kun pitää ehtiä laivaanjunaanlentokoneeseen.
2) Älä torkuta. Me kaikki muut olemme kyllä hereillä ekasta hälytyksestä ja saatamme haluta nukkua.
3) Älä pölli/piilota tavaroita.
4) Älä käytä toisen sänkyä sun tavaroiden säilytykseen. Älä myöskään levittäydy kaikkiin naulakoihin ja nauloihin ja koko lattialle.
5) Kukaan muu ei ole kiinnostunut youtube-videosta mitä katsot, joten tee se kuulokkeilla.
6) Sano hei.

-Stu

Singapore 9.8-11.8.2019

Voi Singapore. Miksi kukaan ei kertonut minulle, että sulla on synttärit sama päivänä kun saavun sinne? Koko Singapore oli aika päähänpisto. Minusta tuntui et nyt oli eletty riittävästi Langawilla ja googlettelin vaihtoehtoja miten pääsen sieltä pois. Periaatteessa vaihtoehdot oli ottaa parin vuorokauden mittainen lautta tai lentää. Olin kuullut muilta reissaajilta ihan liian paljon hyvää Indonesiasta ja halusin sinne. Halusin myös jostain syystä pois Malesiasta. Bongasin 30€ lennon Singaporeen seuraavalle aamua, bookkasin sen ja löysin itseni koneesta. Lento oli itsessään vain hieman yli tunnin ja meni ohi kovin nopeasti. Ei kirjaimellisesti ehtiny kuin nousta ja laskea.
Olin suunnitellut (ja kerrankin pysyin suunnitelmassani) olla Singaporessa vain viikonlopun. Singapore oli kuin tuulahdun Euroopasta! Niin siistiä, niin organisoitunutta ja turvallisen tuntuista! Okei, kallista jos erehty vertaamaan vaikka Malesiaan, mutta kun vertasi Suomeen ei sieluun sattunut yhtään niin paljoa. Singapore ei kuitenkaan ylitä Suomen hintoja. Tein valinnan, etten ota Singaporeen itselleni sim-korttia, joten siellä sitten suunnistettiin vanhaan tyyliin kartan kanssa.

Majoitukseni täyteen bookatussa Singaporessa oli kamala. Ja kallis. Huoneessa asui minun lisäkseni parikin pitkänkaavan asukasta. Toinen oli majaillut huoneessa 3 vuotta ja toisella oli menossa kolmas kuukausi. Mä en voi ymmärtää. Miksi kukaan haluaisi asua hostellissa 3 vuotta? Kaiketi se on halvempaa kuin vuokrata oma asunto, mutta itse (ainakin tämän reissun jälkeen) olen valmis maksamaan yksityisyydestä ja omasta paikasta pitää tavarat turvassa. Ja ennekaikkea siitä ettei ympärilläni nukkuvat ihmiset vaihdu joka yö. Mä olen sinällään jo aika tottunut hostelli eläjä ja tiesin selviäväni tilanteesta. Myöhään illalla huoneeseen saapui Australialainen nainen, jonka ilme kertoi paljon. Teki mieli lohduttaa ja sanoa että kyllä sä selviät. täällä vain nukutaan.

Hostellin ollessa kamala, ei tullut kieltämättä vietettyä siellä kovinkaan paljoa aikaa ja hyvä niin, Singapore itsessään oli kaunis ja todella ylöspäin kasvanut. Käytännössä oli sama mihinpäin katsoi aina maisemaa halkoi jokin hyvin korkea tönö.

 Löysin ihan sattumalta hostellin läheisyydestä ihan superkivan Intialaisen ravintolan ja lopulta päädyin syömään siellä sekä illallisen että aamiaisen. Lentoni Ateenaan lähtee alle kuukauden kuluttua Singaporesta, joten saan ehkä vielä yhden päivän paikan tutkimiseen. Se on varmaa, että menen taas syömään tuohon ravintolaan. Kaikki oli niin täydellistä.

Koska kyseessä oli itsenäisyyspäivä kaupungissa tapahtui vaikka mitä. Lähdin tutkimaan Singaporea ja ensimmäisenä ylitseni lentää  3 hävittäjää muodostelmassa. Onneksi olin jo tähän mennessä kuullut itsenäisyyspäivästä, muuten fiilis olisi voinut olla hyvin jännittävä. Illalla oli suurin ilotulitus mitä olen koskaan todistanut. Suomessa ihmisille kerrotaan et tuolta ammutaan, katso sinne. Singapore ei tälläistä infoa jakanut koska ampumispaikkoja oli varmaan viisi. Paikassa jossa itse ilotulitusta katsoin näin kahden ampumapaikan raketit, jotka kovin miellyttävästä heijasteli pilvenpiirtäjien pinnoista. Oli kieltämättä aika hienoa. Mutta, koska ihmisiä oli niin paljon samassa paikassa, minulle tuli olo, jos tänne tehtäisiin terrori-isku, se tapahtuisi nyt. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten kaikki hyvin.

Tuijottelin ilotulitusta tälläisestä puistosta, missä oli kivoja metallisia palloja. 

Turistipäivä Singaporessa

Singapore on niin oudon vihreä ollakseen kaupunki. Lueskelin jostain, että siellä on oikeasti panostettu siihen, että maisemassa on puita ja pensaita. Ja se kyllä näkyy kokonaiskuvassa. Minusta myös se et top 3 turistinähtävyydet on puistoja kertoo jotain.

 Aloitin aamuni isoimmasta puistosta Singaporessa. Puistossa kasvaa miljoonia kasveja, ja minä fiksuna tyttönä kuvaan asfalttia. Tää kuvio oli niin ovela! Väittäisin että toi on ihan perus betonia, jonka päälle on painettu lehtiä, jotka on revitty kuivamisen jälkeen pois. Mä haluan tälläiset pihalaatat itelle myös! Siis jos mulla joskus on piha, mihin ne laittaa. Puisto kantaa nimeä Singaporen kasvitieteellinen puutarha (Botanic Gardens). Kieltämättä vähän läpi juoksin paikan, minulla oli kuuma ja nälkä. Hieman piristi kun noin puolimatkassa lammessa oli useita kilpikonnia.

Selfiehetki. Taustalla Singaporen ehkä kuuluisiin nähtävyys, superpuut.Superpuut on päällystetty aurinkokennoilla ja ne keräävät päivän aikana energian, jota ne käyttävät iltaisin kun puihin kiinnitetyt valot syttyvät.

Sisävesiputous Cloud Forest kuvun sisällä. Oli kivan viileää ja nättiä. 

Asenne etana. 

-Stu

Langawi: Kuah ja Pantai Cenang 5.8-9.8.2019

Kuah

Kuah on kaupunki, jossa ei ole kamalasti turisteja. Sieltä puuttuu ranta joka kiinnostaisi meitä länkkäreitä. Kuahissa minua ei kuitenkaan tuijotettu kovin pahasti, johtuen Pantai Cenangin välittömästä läheisyydestä, se on länkkäreiden lemppari. Langawi saarena oli monipuolinen ja itseasiassa voisin mennä sinne toisenkin kerran. Vietin nyt kaksi yötä Kuahilla ja kaksi yötä hotellissa Pantai Cenangin rannan läheisyydessä. 

Kuahilla tutustuin jenkkityttöön, joka oli ihan ihmeissään meidän ilmaisesta koulutuksesta. Kieltämättä onhan se nyt aika outo konsepti, mutta ei sillä, en valita. Kuahissa oli ihana puisto ja se tuntui paikkana kivan rennolle. Mä pidin siitä, melkein harmitti lähteä kohti turistirantaa kahden yön jälkeen. Tein Kuahista retkin mangrove metsään ja samalla reissulla nähtiin ilkeitä apinoita ja nättejä maisemia. Eniten ehkä kuitenkin nautin veneilystä, tällä kertaa ei tosin ollu Honda veneen perässä, mutta liussa mentiin! 

Kulkuväline. Otin itselleni paikan selkävaivasten (ja perheellisten) veneestä, jossa oli enemmän tilaa per kannikka.

Reissussa päästiin tutustumaan kahteen eri luolaan. Toinen oli täynnä lepakoita ja pakko myöntää, en nauttinut olostani. Tämä luola oli nimetty Prinsessa Ruususen luolaksi, siellä olevan laverimuodostelman takia. 

Kuahin päänähtävyys. Näitä lintuja nähtiin myös ihan oikeasti metsäreissun aikana. Olivat aika majesteettisia ja nättejä.

Hostellin olouoneessa oli ujon kokoinen ikkuna. Kyllä kelpasi hetken pohtia elämää ja tuijotella ulapalle. 

Pantai Chenang

Näitä kylttejä tuntuu olevan kaikkialla. Kuulin huhuja et Jyväskylä oli saanut myös omansa? 

Pantai Chenangilla en malttanut oikein maata rannalla, muutenkin olen huomannut ettei se oikein edes ole minua varten. Mä mieluummin vaikka kävelen päämäärättömästi ja tutustun ympyristöön, kuin vain olen. Chenangilta oli suhteellisen lyhyt matka Langawin isoimpaan turistikohteeseen SkyCabiin. Vuoren juurelta oli kuljetus tuollaisilla vuoristohisseillä ylös ja ylhäällä mahdollisuus kävellä skybridgeä pitkin. Vuoren juurella oli kaikenlaista turistihoukutinta alkaen 3D museosta (joka itseasiassa oli ihan kiva) ja loppuen 5D näytöksiin elokuvissa. Ja siellä oli pupuja! Olin kuitenkin tällä reissulla harmillisen sairaan oloinen ja aavistelin että minulla oli lämpöä, joten ihan kaikkiin oheisaktiviteetteihin minun voimani eivät riittäneet.

Skycap oli  huhujen mukaan maailman jyrkin, kuvassa myös skybridge. 

3D museon antia. Siellä oli myös ihan oikeasti hienoja maalauksia, joten hatunnosto niiden tekijöille. 

PUPU!

Aina ei huvita. Tai olo on epämiellyttävä. #kanateriakimakeallasipulilla

Näitä on nyt ollut useammankin paikan katossa. Piti ihan tarkistaa niiden merkitys ja kyllä se on mistä Mekka löytyy.

-Stu