Khao Sok/Krabi Town/ Koh Lanta 17.7-24.7.2019

Minä en ole sitten Koh Taon ja sen fiiliksen jälkeen ollut oikein tyytyväinen mihinkään. En oo malttanu oikein olla paikallaan, vaan koko ajan yrittänyt ettiä vihreämpää ruohoa toisaalta. Ensimmäisenä suunnistin Khao Sokin luonnonpuistoa kohti, siellä satoi. Seuraavaksi ryntäsin Krabi Towniin, siellä oli autiota ja outoa. Ajattelin viihtyväni Koh Lantalla, no tuota, jos Koh Lantaa verrataan Krabin kaupunkiin niin tämä ei enää ole vain autio. Tämä on lähes kummituskaupunki. Tyhjiä resortteja ja kiinni olevia kauppoja, todella aavemmaista. Kokeilen seuraavaksi onneani Ao Nang-rannan välittömässä läheisyydessä, ja loppu viikosta minulla onkin sitten maan vaihto tiedossa. Josko malesiasta löytyisi joku kiva paikka missä oikeasti viihtyisin?

Jokaisessa paikassa on kuitenkin ollut jotain hyvää, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. 

Khao Sok

Koh Taon jälkeen Khao Sokkiin saapuminen oli järkytys. Mitä on tämä märkä asia, jota taivaalta tulee suhteellisen jatkuvasti? Miksi minun varpaita palelee? Ihanko oikeasti vapaaehtoisesti valitsen pitkät housut muuhunkin kuin matkustamiseen? Lämpötila tipahti alle +25C, tuuli koko ajan ja vettä satoi. Sitten minua muistutettiin asiasta, Satu, olet saapunut sadekaudella sademetsään, mitä sinä odotit? Joten totesin, että paikassa paikan tavalla, koska mitä muita vaihtoehtoja minulla oli? Käyttöön sadeviitta, kaupasta drybag että rahat ja puhelin säilyy kuivana ja eikun nokka kohti kansallispuistoa.

Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä sadetta ja jutellessa hosten muiden asukkaiden kanssa. Tutustuin Australialaiseen Mattiin, joka oli reissannut jo 1,5v ja suunnitteli jatkavansa vielä 2 vuoden rajapyykkiin asti, aika hurjaa jos minulta kysytään. Seuraavana aamuna aurinko näyttäytyi hetkellisesti ja minä tein päätöksen, jos koskaan aijon mennä kansallispuistoon, niin nyt on se hetki. Kuuma ja kostea sai taas uuden määritelmän. Olin kävellyt ehkä ensimmäisen kilometrin, niin vaatteeni olivat kauttaaltaan märät. Kansallispuisto on jaettu osiohin, joista vain ensimmäiseen saa mennä ilman opasta. Viimeisellä paikalla mihin saa itse vaeltaa on vesiputous ja pieni kahvila. Matkaa sinne on noin 3km ja ei kovin paljoa jäänyt harmittamaan etten saanut itse jatkaa matkaa, oli kovin hiki ja nälkä. Olo oli muutenkin hieman oudon väsynyt. Aamu oli ollut yllättävän vähä sateihin, vain muutamia kuuroja joissa pärjäsi sateenvarjolla. Matkalla takaisin hostellille, noin 200m ennen hostellia alkoi sataa kaatamalla. Sateenvarjo ei enää riittäny, joten menin lähinpään ravintolaan pitämään sadetta. Ravintola sattui olemaan Italialaisen miehen omistuksessa joka teki pizzaa oikeassa kiviuunissa. Kerran tähtien asento sattui kohdilleen, seuraavaksi syötiin italialaista pizzaa keskellä Thaimaan sademetsää. Pizzasta sain myös voimaa tehdä ensimmäisen juoksulenkin (kaatosateessa, mut eipähän ollut liian kuuma) koko reissun aikana. Tuntui hyvälle!

Seuraavana aamuna oli lähtö yli yön kestävälle retkelle kansallispuiston järvelle. Joka ei muuten ole aito, vaan tehty padolla muutama kymmenen vuotta sitten. Järveä käytetään sähkön tuottamiseen ja nyt vesi oli ennätysalhaalla (vetää päästetty paljon pois, jotta saadaan sähköä), joten uusia puunrunkoja oli tullut esiin, joita sitten merkkailtiin poijuilla kun liikuttiin järvellä. Isot veneet kuulemma uppoavat jos osuvat niihin. Meillä meni hetki tajuta, että miksi ihmeessä vedestä pistää esiin kelottuneita puita, mutta tämä selvisi kun tajuttiin ,ettei järvi ole luonnolliseti muodostunut, vaan puut ovat ns. jääneet veden alle kun joki on padottu.

Unipaikka kansallispuistossa. 

Yleiskuvaa poukamasta jossa mökit olivat. Kuva on otettu mäieen päällä olevan wc:n välittömästä läheisyydestä, jonne oli kovin jännittävää kiivetä mutaista polkua pitkin pimeällä. 

Menopävänä oli piti olla ohjelmassa vaellus luolille, mutta oppaan mukaan sade oli liukastanut polut niin pahasti, ettei vaellus ollut turvallinen. Meille ehdotettiin käyntiä läheisellä vesiputouksella, johon suostuttiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä uimaan ja melomaan poukamaan. Sitten eikun koko porukka pitkähäntäveneeseen ja nokka kohti vesiputousta. Sielä minulla itselläni ei ole yhtään kuvaa, en hennonnu kokeilla puhelimen vedenkestävyyttä. Kuvittelin meidän menevän katsomaan vesiputousta, mutta totuus oli se että me kiivettiin putousta varmaan 20m ylöspäin! Turvallista? No ainakin meidän oppaan mielestä, jäin vain pohtimaan miten turvaton vaelluksen pitää olla, koska se peruttiin. Sara otti kuvia putoukselta, ja toivon joskus saavani niitä itselleni. Vaihdettiin ainakin instagramit sitä varten.

Kansallispuistoon järjestetyllä reissulla oli todella hyvät ruuat. Pöytään tuotiin aina riisiä ja useita eri lisukkeita sille. Oli kalaa ja kanaa ja erilaisia kasvislisukkeita. Kaikkea hyvää ja eri mausteisuusasteita! Ei tarvinnu nälästä kärsiä tällä reissulla, nam nam. Reissun toisena päivänä käytiin aamulla katselemassa maisemia auringon paistaessa, joka oli kovin ihanaa verrattuna jatkuvaan vesisateeseen mikä oli Khao Sokissa vallinnut. Nähtiin apinoita ja tukaani, sekä todella hienoja maisemia.

Kannatti lähteä ja kokea.

Krabi Town

Venereissun jälkeen palattiin hostellille kuulemaan, ettei minulle ole siellä enää vapaata sänkyä, vaan joku iso ryhmä on vallannut koko hostellin. Itse olin ajatellut pidentäväni oloani päivällä, jotta ei tarvitsisi märkine tavaroineen lähteä jatkamaan matkaa. No eihän siinä sitten mitään, suunnitellaan lennossa mihin sitä sitten menisi. Katselin hetken googlea ja hetken seinällä olevaa taulua kuljetusmahdollisuuksista ja päätin, että nyt suuntana on Krabin kaupunki. 

Ensimmäinen ajatukseni Krabin kaupungista oli että ompas tyhjää. Paljon säpissä olevia tai pressutettuja kiinteistöjä. Hostelli jossa majoituin oli perheen omistama ja kun sunnuntaina saavuin, minua oli vastassa koko perhe. Isä, äiti ja ainakin neljä eri-ikäistä lasta alkaen noin vuoden ikäisestä ja loppuen vanhimpaan teini-ikäiseen tyttöön (en kysellyt, mutta oletan koko perheen olleen tässä). Olinko tullut jonkun kotiin? Ja olinhan minä. Ylhäällä oli kuitenkin ihan normaali dormihuone, sänkyineeen. On kaiketi yleistä, että hostelli yhdistetään omaan kotiin, mutta tämä oli eka kerta kun minua oltiin lapsien kanssa vastassa. 

Illasta löysin itseni yömarkkinoilta joissa oli iso lava, johon kaiketi kuka tahansa sai kiivetä esiintymään. Ainakin esityksien taso oli ns. suomikaraoke tasoa. En lähtenyt kokeilemaan olisinko saanut länkkärinä tippiä tai edes aplodit lauluäänelläni. Markkinoilla oli taas vaikka mitä ja löysin ihanan kojun joka maalasi käsin kortteja! Sitä taidon määrää, oli kiva vaan kattoa vierestä. Osaan syödä nyt jo muutakin kuin padthaita ja markkinoilla avautuu koko ajan uusia ruokia. Kattoo thaimaalaisen nimen, googlettaa sen, jos se ei oo mitään epämiellyttävää, tilaa sen. Dadaa, uusi suosikki voi olla syntynyt. Vielä on tikunpäässä olevat lihat testaamatta, koska minua epäilyttää niiden hygieenisyys ja se miten niitä on säilytetty. Tosin minun kehon olisi pitänyt edes vähän tottua paikalliseen bakteeristoon ja kerran vielä ei ole mitään ongelmia ollut, niin eiköhän niitä jossain vaiheessa tule.

Krabin kaupungissa kävellessäni löysin paljon kiinni olevia yrityksiä ja innokkaita taksikuskeja. Koska lähellä ei ollut kovin paljoa nähtävää, sovittiin yhden moottoripyörätaksikuskin kanssa et vie mut edestakaisin Tiger Cave- temppelille yhteensä 300 bahtilla. Tähän hintaan olisi pitänyt  kuulemma saada myös ihan taksi, mutta mä olin tyytyväinen moottoripyörään. 

Tänne kiipeäminen oli hikistä touhua, en kahdehdi niitä, jotka ovat kuljettaneet kaikki rakennustarpeet ylös. 

Sitä hien määrää. 1237 porrasta voi kuulostaa helpolle, mutta portaat oli sellaisia hurjan korkeita ja näissä lämmöissä täällä tämä kävi tosi kovasta treenistä. Mä olin ihan hiessä kun pääsin temppelille asti. Matkalla tustuin Malesialaisiin poikiin ja tsempattiin toinen toisiamme. Harmi kun yhteystiedot jäi vaihtamatta, ois voinu kysellä niiltä vinkkejä Malesian reissuuni joka on ihan kohta. Lennän ylihuomenna (27.7)! 

Matka temppelille oli kuitenkin hien arvoinen. Ylhäällä ollut maisema oli kovin hieno. Niin hieno, ettei puhelimellani saanut siitä yhtään kuvaa, mikä edes läheisesti muistuttaisi sitä mitä siellä näin. Portaat alas oli toinen treeni, mun jalat vaan tärisi viimeisen 200 rappua, joutui kaiketi käyttämään joitain pieniä lihasryhmiä ja ne alkoi olla loppu tuossa vaiheessa. Hyvä reissu, kannatti tehdä. Illalla sitten uudelleen markkinoille syömään ja kuuntelemaan samat karaoke-esitykset uudelleen. Voisin sanoa, et ekalla kerralla ne oli viihdyttäviä, toisella ei ehkä enää niinkään. 

Ennen illan ruokareissua istahdin hetkeksi kahvilaan ja varattiin Sallan kanssa syyskuun puoliväliin reissu Ateenaan! Itse lennän sinne Singaporesta ja Salla tulee Suomesta. Ateena on aika lähellä Suomea ja minua kyllä ehkä huvittaisi tulla moikkaamaan kotia hetkeksi. Toki toinen vaihtoehto on reissata hetki euroopassa, sieltä löytyy monta paikkaa missä haluaisin vierailla. Katotaan nyt mihin nenä lopulta näyttää.

Matkalla temppelille oli apinoita, jotka kerrankin oli kivoja toisilleen. 

Koh Lanta

Jos minulle tuli sellainen olo, että Krabin kaupunki oli tyhjä, en tiennyt mistä puhuin. Olin ainut asiakas koko hostellissa Koh Lantalla. Hostellilla oli yhteinen uima-allas viereisen resortin kanssa jossa kävin kerran uimassa, sitten päätin sen olevan liian oudon tuntuista. Altaan ympärillä oli nimittäin tyhjiä majoitustiloja. Useassa eri kerroksessa. Ja ei ketään yhdessäkään niistä, ei mitään elonmerkkiä. Olisin ihan hyvin voinut käydä uimassa nakuna, kukaan ei olisi nähnyt. Koko alue tuntui kummituskylältä. Ainut missä näkin enemmän kuin yhden ihmisen kerrallaan oli paikallinen ruokakauppa. 

No jos jotain huonoa, niin jotain hyvääkin. Näin Koh Lantalla reissuni hienoimman auringonlaskun, se hetki, kun koko taivas on täydellisen punaoranssi ja palmut piirtää varjoa näkymään. Yritin taas ottaa kuvia, se on niin tuskastuttavaa kun asioita ei saa tallenettua sellaisina kuin ne on! Päivittelin blogin taustakuvaksi yhden suhteellisen onnistuneen otoksen, niin ei tarvitse katella googlesta varastettua. 

Koska Koh Lanta oli niin autio, totesin etten halua viettää koko päivää tutkien ei mitään. Varasin itselleni 4 saaren venereissun. Ja siellä oli ihmisiä! Neljä Espanjalaista naista, joilla oli hassu ryhmädynamiikka, yksi tuntui olevan kaikesta ulkona, kaksi kuin paita ja perse ja yksi joka johti hommaa. Sanaakaan en ymmärtänyt koko päivänä koska polpottivat espanjaa, mutta oli hauska seurata heidän keskinäistä toimintaa. Mukana oli myös joitan muita eurooppalaisia, joiden maat eivät selvinneet, tällä reissulla en päässyt niin hyvin jutuille kuin yön yli reissussa Khao Sokin järvellä. 

Reissussa käytiin ensin kattomassa saarta joka jokun mielestä näyttää kanalle. Itsehän en tuota muodostelmaa koskaan hahmottanut, joten en ottanut kuvaa.

Pysähdyttiin pienelle uimarannalle, saarten väliin.

Kivissä kasvaa simpukoita. ÄLÄ KOSKE. Sinun kotoa ei löydy yhtään niin terävää veistä mitä näiden reunat on.

Päivän aikana pysähdyttiin käymään luolassa, jonka takaseinältä bongasin samantien köyden jota pitkin olisi voinut kiivetä jonnekin. Jonkin matkaa kiipesin, mutta lopulta mäki jyrkkeni niin paljon etten uskaltanut ilman kenkiä jatkaa. Kun päästiin takaisin veneeseen, kysäisin mitä ylhäältä olisi löytynyt ja siellä kuulemma olisi ollut vuorensisäinen järvi! Voi, miksi meidän reissu ei voinut mennä sinne asti. Kuulemma tarvitsee ihan kunnon kengät ja valon, että pääsee nousun jälkeen ryömimään luolastossa järvelle asti. Eikä varsinkaan saa mennä yksin. 

Ollessani Koh Lantalla jututin ravintolan omistajaa, joka kertoi tilanteesta. Koh Lantalla on käytännössä 3kk sesonki, jolloin kaikki raha pitää saada tehtyä. Muun ajan vuodesta se on autio ja yrittäjät koittavat vain selviytyä. Olen aina valinnut ravintolaa vähän sen mukaan, että missä on ihmisiä, mutta saarella ei ollut mahdollista, olin aina ainut asiakas. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli olla Lantalla lentooni asti, mutta en voinut jäädä sinne. Mä olisin tullut hulluksi niillä tyhjillä kaduilla ja autioiden lomakeskuksien ympäröimänä. Suunnaksi siis Ao Nang! 

-Stu

Koh Tao 12.7-17.7.2019

Saari elämä alkakoon. Olen nyt tutustunut muihin reissaajiin ja se on ollut ihanaa! On ihan parasta jutella. Tämän hetkinen asumukseni on 8 hengen sekadormi, jossa on porukkaa käytännössä ympäri maailmaa. Koin hieman hämmentyneitä hetkiä kun huoneessa oli mies, omasta mielestäni olin siis varannut itselleni paikan vain naisille suunnatusta huoneesta. Yhteiselo miesten ja naisten kesken meni oikein kivasti, eikä oikein eronnut vain naisille suunnatusta huoneesta. Mitä nyt vähän joutui miettimään et miten paljon haluaa vaihtaa vaatteita julkisesti.
Kun huoneessa on kahdenksan henkilöä, jollakin on aina aamulla meno. Joko lennolle tai Koh Taon tapauksessa sukeltamaan. Samoin myös jollakin venähtää ilta aina pitkäksi ja huoneeseen saavutaan seuraavan päivän puolella. Yleensä henkilöt eivät ole samat. Yleensä myöskään ne henkilöt, joiden puhelin alkaa soida eivät herää, mutta kaikki muut kyllä. Toisinsanoen taattua hiljaista eikä pimeää aikaa ole huoneessa. Kun vihdoin tajusin tämän, otin korvatulpat ja unimaskin käyttöön, eipähän tarvinnut turhaan häiriintyä.

Matka Chumphonista Koh Taolle

Rinnanssa turistitarra jossa lukee määränpää.

Turistitarra rintaan ja nokka kohti rautatieasemaa, josta oli kuljetus satamaan (jonnekin ihan hornan kuuseen, en ois ikinä itekseni löytäny sinne, hyvä että meni ees tie). Matkaa alettiin taitaa vähän niinkuin vesibussilla. Penkkiriviä toisensa perään ja kamalasti ihmisiä tarrarinnassa. Osa menossa Koh Taolle osa Koh Samuille ja kuka minnekin.

Matka oli kivan tasainen (paluumatka takaisin mantereelle 17.7 ei ollut, olin onnellinen etten kärsi matkapahoinvoinnista), hyvä että huomasi että vene edes liikkuu. Oikein kiva tapa matkustaa. Sain jälkikäteen tietää että olisin päässyt sekä halvemmalla että nopemmin suoraan Cha-amista Koh Taolle vesiteitse, mutta valitsin 7h junamatkan, yhden yön Chumphonissa, tunnin bussimatkan ja 3h veneilyn. Toinen vaihtoehto ois ollut 6h veneily. Ensi kerralla osaan kyllä ajatella, että myös vene on vaihtoehto.

Ranta oli matalaa aika pitkälle, joten myös laituri oli kunnioitettavan mittainen. 

Vesibussi?

Bangkokissa olin liikkunut julkisilla, Cha-amissa polkupyörällä. Näistä kumpikaan ei ollut vaihtoehto Koh Taolla. Julkista liikennettä ei ole ja saari on käytännössä pelkkää (ylä)mäkeä, joten pyöräily osoittautui turhan hikiliikunnaksi. Ylivoimaisesti suosituin tapa liikkua saarella on vuokrata skootteri ja koittaa selviytyä vasemmanpuoleisessa sekavassa liikenteestä. Itse en osannut edes ajatella tätä vaihtoehtona, koska en ole koskaan ajanut skootteria ja en halunnut satuttaa itseäni. Takseilla saarella liikkuminen oli ihan järkkykallista (Suomihinnoista -50%) joten en halunnut käyttää niitäkään. Muutaman kerran hyppäsin taksimopon kyytiin, mutta muuten liikkumismuodoksi jäi kävely.
Hostelli järjesti kerran päivässä shuttlebussin saaren jollekin rannalle ja tätä hyödynsin kahtena päivänä. Hostellilla oli oma uima-allas sekä kivat yhteiset tilat biljadipöytineen, joten lopulta se ettei päässyt liikkumaan kauas, helpotti ihmisiin tutustumista, koska tekemistä löytyi itse hostellilta niin paljon.

Tutkimusretki lähirannalle ensimmäisenä päivänä, en kokeillut onko ananas vielä kypsä. 

Olikohan ensimmäisen päivän ilta, kun olin kävelemässä takaisin hostellille päin vedenhakureissulta, viereeni pysähtyi auto. Autosta pomppasi yksi hostellin työntekijä ja pyysi minua mukaan katsomaan auringonlaskua. Autossa oli muita työntekijöitä ja hostellin asukkaita. Noin 3s mietinnän jälkeen päätin että tottakai lähden katsomaan auringonlaskua! Ihan super siistiä et ne bongasi mut ja pyysi vielä mukaan. Ja se auringonlasku. Porukalla kiivettiin näköalapaikalle katsomaan ja oli nättiä. Vaikka aurinko laskee ja nousee kerran vuorokaudessa, niin olihan se kaunista seurata kuinka värit vaihtuvat punaisen kautta mustaan.

Cha-am 7.7-11.7.2019

Hostelli on 17. kerroksessa, toiseen suuntaa näkyy meri ilman vastarantaa ja toiseen jokin pikkuvuoristo. Näkymä on kuin suoraan sadusta ja minä vipellän iloisesti ympäriinsä talon ympäri menevää parveketta. Aurinko! Meri! Vuoret pilvien takana! Ulappa!

Junalla Bangkokista Cha-amiin

Ai että mä yritin etukäteen saada itelleni lippua. Kahdesti kävin sitä kysymässä, mutta ei minulle myyty. Ekalla kerralla olin varma ettei vaan haluttu myydä, mut toisella asia kävi enemmän selväksi kun yhteinen kieli löytyi. 3. luokkaan lippu täytyy ostaa samana päivänä. Ei ole olemassa myöskään nettilippuja (paitsi parempiin luokkiin, ja nekin on jonkun välikäden kautta), vaan kaikki hoituu tiskillä.

Samana päivänä lipun ostaminen ei ole kivaa jos juna lähtee suht ajoissa ja ei voi olla varma mistä lippu ostetaan, mitä se maksaa ja kuinka kauan joutuu jonottamaan. Itse varasin lipunostoon hyvin aikaa ja ehdin käydä aamupalalla ennen junaan nousua, joka oli hyvin toimiva konsepti. Tosin ei junassakaan olisi nälkään kuollut, asemilta nousi aina kyytii myyjiä snacksien, ruokien ja juomien kanssa, jääden aina seuraavalla pois ja hypäten toiseen suuntaan menevään junaan. Tämän pidän nyt mielessä kun huomenna (11.7.) on luvassa 6h junamatka Chunphoniin. Lippua en taida tällä kertaa edes yrittää ostaa ennakkoon.


Pyöräreissuja ympäri Cha-amia

Cha-amin uljas kulkupelini

Kun olin selvinnyt alkuinnostuksesta minulle alkoi hiipiä kanariansaari-fiiliksiä tästä paikasta. Jotenkin kaikki tuntui niin turisteja varten tehdyille. Joten vuokrasin polkupyörän, täällä ei ole ole käsitettä julkiset kulkuneuvot, enkä viitsi ruveta taksilla suhaamaan ympäriinsä. 5km rantaviivaa hostellilta pois päin ja turistifiilikset katosi sen sileäntien. Okei, paikallinen kalastuskylä löytyi ehkä 2km päästä, mutta mä halusin vielä mennä vähän matkaa ja vähän matkaa. Kalastajakylässä ei ollut siistä eikä hyvän hajuista, mutta luulen nyt vilaukselta nähneeni myös oikeaa elämää. Sieltä jos jostain, olisi saanut tuoreita äyriäisiä ja kalaa.

Paikka on kuulemma suomalaisten suosiossa, mutta oon törmänny vaan britteihin ja ruotsalaisiin thaimaalaisten vaimojensa ja lastensa kanssa. Tämä on myös thaimaalaisten itsensä suosima lomakohde ja moni tuleekin esim. bangkokista merenrantaan lämpöä ja huonoa ilmaa karkuun. Täällä karaoke vaikuttaa olevan synonyymi porttolalle, seksikauppa on aika näkyvää. Toki voihan ne olla ihan vaan karaokepaikkoja, ilman musiikkia ja baaria. Joissa istuu useita nuoria, nättejä ja meikattuja thaimaalaisnaisia odottelemassa jotain. Mistäs minä tietäisin? Oon käyny nyt pari kertaa hieronnassa ja valinnut paikat sen mukaan missä on ikääntyneimmät (ammattilaiset, vuosia hierontaa tehneet) naiset hieromassa, jos eksyy liian nättien tyttöjen paikkaan, en saata olla niiden kohderyhmää. Mä en nimittäin kaipaile happy endingiä enkä nakuhierontaa.

Löysin vahingossa tälläiselle kukkopatsaiden kokoontumispaikalle.
En ole halunnut ottaa selvää mitä ja miksi, koska yllärinä tälläiselle
löytäminen oli kovin hauskaa! 

Samalla pyöräreissulla kohti kalastajakylää bongasin myös tälläisen buddhapatsaan. Täällä on paljon kulkukoiria ja ne ei pidä minusta. Paikallinen myyjä kertoi minun olevan farang (valkoihoinen) niin koirat oudoksuu minua. Täällä patsaalla minua kohti tuli 3 koiraa äristen ja haukkuen, otin kuvan ja lähdin. Kaiketi olin tullut niiden reviirille, ja tottelin mukisematta poistumiskäskyä. Purruksi tuleminen ei kuulu minun suunnitelmiini tällä reisulla.

Pyörällä liikkuminen on osoittautunut myös hyväksi tavaksi esitellä itseäni. Ensimmäisen pyöräilypäivän jälkeen käytännössä jokainen myyjä on nähnyt minut pyöräilemässä. Tässähän tulee ihan julkkis olo, vaikka totuus taitaa vaan olla se, että mä oon täällä vähän outo. Oon nainen, valkoihoinen ja liikun yksin. Jos olisin valkoihoinen mies yksin, niin minulle kaupattaisiin thaimaalaista vaimoa, mutta minuun ei osata oikein suhtautua, vaan lähinnä ihmetellään.

Gibboni. Näitä oli useita Cha.amin Forest Parkissa.

Seuraavan päivän pyöräreissullani lähdin pyöräilemään vastakkaiseen suuntaan rantakatua. Olin kuullut kämppikseltäni eilen, että lähellä on luonnonpuisto, jossa voisin vierailla ja kuin sattumalta ajoin siitä melkein ohitse, otin sen suunnakseni. Puistossa oli pyöräilyyn tarkoitettu reitti, mutta minä fiksuna jätin pyöräni portille ja suoritin 5km kävelyn. Kävely osoittautui yllättävän kovaksi suoritukseksi ilman opasteita auringon paahteessa ja pieni epätoivo alkoi matkan myötä jo iskeä, kun ei ollut tietoa kuinka pitkä lenkki kokonaisuudesssaan on. Onneksi lopulta (ennen kuin vesi loppui) pääsin takaisin tutuille poluille. Reissu oli sen verran rankka että se vaati melkein 1,5h päikkärit, kun pääsin hostellille.

Illalla kävin testaamassa Cha-amin ruokakojuja. Ravintoloissa olin saanut sellaista ihan perushyvää ruokaa, pois lukien se kun minulle tarjottiin thaimaalaiseksi listautuvassa ravintolassa Mamasin nuudeleita ilman mausteita. Oisin vielä varmaan jotenkin hyväksynyt kananuudelini jos ne olisi edes maustettu, eikä vain heitetty lautaselle sen enempiä tuunaamatta. Ruokakojulta sain nuudelikeittoa jossa oli kalalihapullia. Itse nuudelikeitto oli hyvää, mutta kalalihapullat turhan kalanmakuisia minulle. Jälkkäriksi kävin hakemassa mansikkahommelia. Meillä oli myyjän kanssa pieniä haasteita, kun minulle ei osattu kertoa mitä annoksen valkoinen pääraaka-aine on. Lopulta sain sitä maistettavaksi ja tunnistin sen jäähileeksi. Eli jälkkärinä oli jäähilettä mansikkahillolla, kermavaahdolla ja suklaamuroilla. Olipahan ainakin kylmää. Oon myös syöny täällä nyt pari kertaa banaanipannaria joka on ihan törkeän hyvää! Annos on aina mennyt niin vauhdilla, ettei siitä mitään kuvaa ole saanut. 

Jäähile jälkkäri. Esillepanoon on panostettu kuivajäätä myöten. 

Keskiviikkona lähdin sitten pois päin merestä, oletettavasti varsinaista Cha-amia kohti. Otin suunnaksi Wat Cha Amin, jälleen yhden buddhalaistemppelialueen. Jos olisin tiennyt kuinka huonot tiet ja kuinka ison tien pientareella joudun polkemaan, en olisi lähtenyt pyörällä. Itse alue oli hieno ja rakentui useista luolista, olin ainut turisti koko paikassa ja kaikki kulkukoirat päätti taas olla tykkäämättä minusta.

Portaat luolille ja buddhapatsaiden luokse

 Illalla oli luvassa markkinat. Pyöräilin niin lähelle kuin mahdollista, vaikka paljon tuli pyöräiltyä Cha-amissa, niin en voi kyllä markkinoida sitä ideaalina tapana liikkua ympäriinsä. Jätin pyörän noin kilometrin päähän varsinaisesta markkinapaikasta, laitoin pikkusiskolle wa-viestinä sijaintini (jotta löydän pyörän vielä myöhemmin), ja kävelin markkinapaikalle.
Nämä oli minulle ensimmäiset markkinat thaimaassa ja ihmismäärä tuli hieman yllärinä. Myös liikenne oli markkinoiden lähestyessä ihan tukossa, en tiennyt et cha-amissa oli niin paljon asukkaita ja turisteja. Tällä tuli bongattua myös ensimmäistä kertaa suomalaisia, sitten Bangkoking lentokentän. Markkinoilla oli tarjolla vaikka mitä, mutta ite olin lähinnä ruuan perässä, eikä tarvinnut pettyä. Ruokaa siellä ja ruokaa täällä, oli lähinnä vaikea päättää mitäs sitä söisi. Nam nam!

Heippa Cha-am, tuskin kohdataan enää. Seuraavaksi Chumphon ja oikein ihastuttava 7h junamatka. Nyt tarkoituksena on oikeasti hyödyntää junassa olevia myyjiä, en tule selviämään koko seitsemää tuntia syömättä. 

Ryyppääminen kielletty, tosin olen nähnyt useita oluen kanssa junassa, joten ehkä vaan viini on kielletty?

Chumphonissa olin yhden yön. Sänky oli kamala ja tyyny vielä kamalampi. Itse kaupunki vaikutti kivalle, sinne voisin jopa palatakin.

-Stu

Kuinka näyttää sille että haluat tulla ryöstetyksi? #Bangkok 4.7-7.7.2019

Step 1. Poistui turistinähtävyydetä (tässä tapauksessa Temple of Golden Buddha). Kanna tavaroitasi repussa.
Step 2. Mieti mihin suuntaan on China Town ja kaiva puhelin esiin. Katsele hetki Mapsia.
Step 3. Näytä siltä etten oikein tiedä.

Noin. Asetelmat ovat otolliset. Mukavan oloinen mieshenkilö lähestyy sinua kysyen, että oletko eksynyt? Ja mihin olet suuntaamassa seuraavaksi. Pyytää katsoa kännykästä karttaa ja näyttää sieltä mihin suuntaan. Ajattele tässä vaiheessa, että eihän se vie mun puhelinta. Pidä siitä kiinni kynsin ja hampain ja tuijota tiukasti. Oikein silleensä ettet varmasti laske irti jos se nyhtäisee. Mieti hetki et mies on aika lähellä. Käyntännössä kyljessä kiinni. Mies kyselee mistä olen kotoisin ja että mitä suunnitelmia minulla on. Tilanne vaikuttaa kivalle keskustelulle ja mies puhuu selkeää englantia.

Mies kertoo että paikka missä just olin on kiinni. Ja Chinatown aukeaa vasta tunnin päästä. Tässä vaiheessa mulla alkaa soittaa hälytyskelloja.  En ole niin lähdössä mihinkään mitä tää tyyppi neuvoo. Totean vain, että heippa, mä meen nyt tähän suuntaan. Lähden kävelemään pois ja katon ettei mies lähde perään. Ja miksi lähtisi? Sillä on täydelliset apajat just siinä, mä satuin vain olemaan varautunut (onneksi!) tälläiseen. Seuraavan kadunkulmauksen jälkeen alan kaivamaan tavaraa repustani ja huomaan, että asiat ei ole niinkuin pitäisi. Keskustelun aikana tyyppi oli käynyt koko repun pikkutaskun läpi, irroittanut mun hotellin avaimen taskun sisällä olleesta klipsistä, jättäen klipsin taskun ulkopuolelle. Koska olin varautunut, mun rahat ei ole ihan niin helposti saatavilla, pidän piilossa repun sisällä, eli useamman vetoketjun takana.

Mitään ei siis viety. Varas ei innostunut mun käsidesistä, kuukupista, nappikuulokkeista eikä nenäliinoista. Eikä onneksi edes siitä hotellin avaimesta. Mutta opit tästä saatiin, kun tarvitset apua, kysy sitä. Älä ota apua vastaan, jos tyypilla ei ole virkapukua (Mua neuvottiin skytrainissa kun pyörin asemalla kuin yksinäinen puolukka pakasterasiassa. Virkapukuiset tyypit jutteli ihan selvästi toisilleen radiopuhelimella, et koittakaa nyt joku saada se turisti junaan ja tekee vaihto seuraavalla asemalla). Se, että auttaja puhuu tilanteeseen sopimattoman hyvää englantia, ei myöskään yleensä merkkaa kovin hyvää, ainakaan Bagkokissa.

Bangkok 

Bangkok oli kokemus. Ekana iltana koin pienoiset itkupotkuväsynälkähaluankotiin-itkut. Kaikki tuntui niin oudolle ja takana oli pitkä vuorokausi huonoilla unilla ja ruualla. Päästyäni hotellihuoneeseen kävin 7elevenissä (paikallinen k-kauppa) ostamassa vettä ja jonkun nyhtöpossuleivän minkä ne lämmitti siinä. Sit eikun huoneeseen surkuttelemaan elämää ja soittamaan miehelle. Oli kyllä niin lohduton olo, että oksat pois. Nukkuminen ja aamupala hotellin alakerran kahvilassa auttoivat ja olin valmis perjantain seikkailuihin.  

Ensimmäisen päivän seikkailuista olen hieman kertonut Bangkokia koskevassa aikaisemmassa tekstissä. En muute menny skybariin enkä yömarkkinoille, kuten tekstissä pohdin, vaan tuonne ryöstettäväksi.

Lauantaina otin suunnaksi Grand Palacen ja aattelin samalla testata paikallista bussia. 45 min pysäkillä odottamisen jälkeen totesin ettei bussia tule (niitähän pitäisi aikatulun mukaan mennä 20min välein, NOT). Päivä oli ensimmäinen oikeasti aurinkoinen (ja kuuma) ja halusin päästä Grand Palacelle ennen isointa ruuhkaa. Otetaan testiin sit taksi. Ensimmäinen taksi jonka pysäytn ei suostunut käyttämään mittaria vaan haluaa sopia hinnasta kuulleessaan mihin oon menossa. En ruvennut tinkimään, vaan totesin, että ei sitten. Pysäytin seuraavan ja se suostui ottamaan minut taksamittarilla kyytiin. Maksoinkohan mä sille tippeineen 60 bahtia ( 1,7€) ja taksi oli ilmastoitu! Matkaan meni lähes 20min, joten et ei paha? Luultavasti jos olisin ruvennu neuvottelemaan hinnasta neuvottelu ois alkanu 300bahtista tai enemmän. Tämä taksikuski vaikutti kivalle ja antoi käyntikorttinsa, että voin soittaa suoraan jos tarviin kyytiä. Harmi vaan, että iltapäivästä se oli pitkällä keikalla kun soittelin ja itse vaihdoin paikkaa heti seuraavana aamuna.

Portinvartija krapulaisena Grand Palacella.

Automaattinen pyllynrapsuttaja.

Grand Palacella oli yllättävän paljon eläinhahmoja. Mulle ei oo vielä selvinny buddhalaisuuden salat, mut tällä konilla on ainakin letkeä niska.

 Grand Palacella oli tämmösiä tönöjä. Paljon kultauksia ja hienoja koriste-esineitä. Tuli sellainen olo, että uskonto on tällä rakastettu asia ja jotenkin muutenkin siihen suhtautuminen on erilaista. Annetaan lahjoja jumalalle/jumalille, että saadaan itselle hyvää. Munkeille annetaan istumapaikka metrossa ja kunnioitetaan, jotta itseä seuraa hyvä karma. Uskonto on jotekin niin näkyvää ja kaikkialla täällä on pieniä alttareita joissa on uhrilahjoja, kuten hedelmiä tai kukkaasetelmia.

Kun olin tunnin pyörinyt ympäri temppelialuetta oli hiki ja kuuma. Aurinko paistoi ja lämmintä oli varmaan se +35C. Sitten minä löysin sen koko paikan helmen: Queen Sirikitin tekstiilimuseon. Siellä oli ilmastointi. Ja olin ainut asiakas. Grand  Palace on Bangkokin isoin turistinähtävyys, ja turistimassat sen mukaiset. Joten tuollaisen paikan löytäminen oli ihan täydellistä! Voin kertoa, etten ole koskaan ennen ollut niin kiinnostunut kankasta ja niiden painantametodeista kuin tuolloin.

 Grand Palacelta lähdin ihan vain seuraamaan ihmisvirtaa. Söin lounasta jossain pikkupaikassa (jätin tofut syömättä koska ne maistui hassulle) ja löysin tälläiselle venepysäkille. Nää on vähän niinkuin vesibusseja, joihin lippu maksaa n. 15bahtia (0,45€). Ai että toi oli hauskaa! Tollasta ei ajeta kovin hiljaa (liidossa ollaan ja aallot heittää roiskeita sisään). Joka laiturilla alkaa kauhea huuto ja kiire, et kyydistä pois jäävät maihin ja uudet kyytiin. Liput maksetaan veneen liikkuessa ja sit sama rumba uudelleen. En testannu kauanko oisin saanut ajella 15 bahtin lipulla, mut veikkaan et aika kauan. Kesken matkan alkoi sataa vettä. Ja kun bangkokissa sataa, niin sataa tosissaan. Onneksi siihen on varaudutta ja yhdessä tuumin kyydissä olevat matkustajat laskivat alas tuollaisen koko veneen pituisen muoviverhon.

Sataa sataa ropisee eli Satu menee jalkahierontaan

Lauantaina alkoi tuntua sille, että hallitsen Bangkokin julkiset jo aikahyvin ja muutenkin kaikki onnistui kivasti. En ottanut enää ekaa hintaa käytännöstä mistään vaan tingin ainakin 1/4 pois, toki joskus enemmänkin. Tiesin aika hyvin hotellin ympäristön ja osasin ylittää kadun. (Toi kadun ylittäminen ei aina oo ihan niin helppoa mitä luulisi. Mun taktiikka oli ettiä paikallisen näköinen ihminen ja mennä sen peesiin kun se lähti ylittämään katua, tai vain kävellä ja luottaa et skootterit ja autot ja tuktukit väistää. ) Löysin myös monta kivaa ruokapaikkaa, joista en toistaiseksi ole ainakaan saanut vatsanväänteitä.

Koska kaikki alkoi mennä kivasti, on aika vaihtaa paikkaa. Eikös kiva ole tylsää? Tavallaan vähän jopa harmitti, ehkä vielä yhden päivän ois voinut viettää Bangkokissa. Onneksi paluulento on sieltä, joten ehkä siihen tulee mahdollisuus? Seuraavana aamuna edessä oli 4h junamatka Cha-amiin.

-Stu

Praha/Brno

PRAHA 

Sitä sanotaan että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja nyt on pakko olla samaa mieltä. Lauantaina Prahassa oli +25-+30C lämmintä ja mielestäni se ei ole vielä sandaalikeli, joten päätin sujauttaa jalkaani melkein 20km ajaksi uutuuttaan kiiltävät ballerinat. Lopputuloksen arvaaminen ei ole hankalaa, useita rakkoja ja hiertymiä. Näitä nyt sitten yritän tässä parannella parhaani mukaan, ilman että tulehtuvat. Nämä +37C päivät ei ole optimaaliset haavanparannus säät. No, tästä oppineena, sandaalikeli on aina kun on lämmintä yli +25C. Ja jos ei muka oo sandaalikeli, niin on lenkkarikeli. Ballerinat kelpuutan jalkaani tasan ja ainostaan alle 1km matkoilla.

Kuvassa jalassa kyseiset ballerinat Kaarlen sillalla. Illala ei enää naurattanu. 

Perjantaina saavuimme Tanjan kanssa Prahaan jossa jo Linda odotteli meitä. Asumukseksi oli varattu airbnb, jota voisi lähinnä kuvata nousevan ja paistavan sekä laskevan auringon taloksi. Ainakin meidän ikkunoihin tuntui paistavan aurinko oli kellonaika mikä tahansa ja lämpö sen mukainen. Illallistettiin paikallisessa ravintolapubissa ja painuttiin kaupankautta pehkuihin.


Lauantaille oli luvassa vaikka mitä jännää! Aamulla mentiin aamupalalle markkinoille. Koska jokainen meistä on oman elämänsä aikuismaisin henkilö (ja Lindan loma alkoi), söimme pestoleipää, makkaraperunoita ja jäätelöä aamupalaksi, jotka huuhdeltiin alas skumpalla.

Meidän ainut varattu aktiviteetti oli roomescape Saw-teemala. Oli ihan mahtavaa! Alussa meidät oli lukittua eripuolille huonetta ja eika missio oli saada itsemme tavalla tai toisella irti. Linda ratkaisi oman puzzlensa ihan vahingossa, Tanjan puzzle ratkottiin yhdessä tuumin ja minä taisin osin päästä vapaaksi Lindan vahinko nerouden takia. Huoneessa oli 3 erilaista huonetta missä tarinaa kuljettiin etiäpäin ja lopulta kaikki päättyi kysymykseen, uhraanko itseni ja pelastan muut, vai pelastanko itseni? Pääädyin pelastamaan muut, menin lasilaatikkoon, painoin DIE nappia ja se samperin laatikko alkoi painua seinän sisään. Sillon alkoi jo sydän vähän väpättää, et kauankohan täällä pitää olla. Huone päättyi siihen, ystävyys vissiin ei, vaikka minut uhattiin kyllä jättää laatikkoon.

Päivän mittaan tuli kävelyä tosiaan se lähemmäs 20km, vaikka kuinka aina yritettiin kulkea pidemmät matkat bussilla/ratikalla/metrolla. Jossain vaihessaa päivää koitettiin mennä joelle polkuveneilemään, mutta luovuttiin ajatuksesta koska jonotilanne ei miellyttänyt. Onneksi luovuttiin. Muutama hetki eteenpäin lähdettiin seuraamaan neonvalokäytävää joka meni baariin joka oli tehty jäästä! Ai että, helteestä jään keskelle 20 minuutin ja yhden drinkin ajaksi! Tämä oli niin ihanaa Baarissa soi tuttuja biisejä joiden tahtiin tanssittiin ja laulettiin. Snadisti hassu fiilis olla shortsessa -5C jään keskellä. Tämä oli niitä hetkiä kun piti tehdä jotain jännää ja mennä vaan sinne minne nenä näyttää, täysin intuitiolla.

Ja jälleen oli ruoka-aika. Tai ainakin kovasti yritettiin sitä, turisti alueelta ei meinannut löytyä budjettiin sopivaa kivaa ruokapaikkaa ja useiden tuntien haahuilun jälkeen, airbnb:n vieressä ollut BurgerKing osoittautui parhaaksi ja siinä tilanteessa ainoaksi mahdolliseksi ruokapaikaksi. Hyvin meni. Myös omasta mielestä.

Sunnuntaina lähdettiin eksymään kohti näköalatornia ja mäkilaatikoita (semmonen junantapainen millä mennään ylös ja alas mäkeä). Oli ihan sika kuuma, mittari näytti kahtasataa (+37C) ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Ilma sattui ihoon. Saavuttiin yllärihyvän aamupalapaikan löydöksen jälkeen mäkilaatikolle ja maksettiin itellemme kyyti ylös. Edelleen oli kuuma. Ylhäältä löytyi näköalatorni jossa oli kaksi vaihtoehtoa: kävellä portaat ylös tai ostaa lippu hissiin ja jonottaa 20min. Valittiin Lindan kanssa, Tanjan soraääniä kuuntelematta (se on joku urheilija, ois kuulemma ollu kiva haaste...), skipata koko homma. Oli päivää sen verran vielä siinä vaiheessa jäljellä, ettei hikikylpy houkuttanu.

Loppu sunnutai koitettiin tappaa aikaa maleksimalla ympäriinsä Prahassa. Nähtävissä ja kuultavissa oli hieman reissuväsyä seurueen innostuessa eriasioista ( esim. Elokuvat vs. konsolipelit) ja päivää vaan yritettiin luovia eteenpäin. Tanjalla oli edessä yö lentokentällä (Prahan lentokentää osoittautui yllättävän mielellyttäväksi unipaikaksi, varsinkin jos vertauskohta on Lontoon Gatwick) ja me suunnattiin Lindan kanssa nenät kohti Brnoa.

Sunnuntaina käytiin pyörimässä useissa isoissa kauppakeskuksissa hellettä karussa ja me löydettiin munkkikoju! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. 

BRNO

Meille ehti Lindan kanssa muodostua Brnoon ihan aamurutiini, nimittäin mennä aamuisin kello 11 astronomiselle kellolle. Joka päivä kello 11, yhdestä sen neljästä aukosta tulee lasinen kuula, jonka Linda haluaisi muistoksi itelleen Brnosta työskentelystä. Paikalla toki pitää olla aikasemmin kuin klo 11 että ehtii saada oman kolon. Ekana aamuna meillä oli molemmille omat ja seuraavana vain Lindalle, mutta ei saatu lasikuulaa. Onneksi päätettiin Lindan kanssa, että hänen poikaystävänsä on tulossa Brnoon useaksi viikoksi ja hän saa olla kellolla jokapäivä, kunnes kuula on saatu.


Brnossa käytiin Heurekan tapaisessa paikassa pitämässä sadetta ja aurinkoa. Prahassa ollut helle nimittäin seurasi meitä myös Brnoon. Samalla tuli ihan vahingossa väistettyä ukkonen, joka päätti aloittaa jyrinän kesken meidän vierailun.

Me yritettiin levätä Brnossa. Tehdä vähän. Kävellä vähän, tätä tuli niin tehtyä Prahassa, ja mun jalat vaati hoitoa. Totuus taisi kuitenkin olla se, että oltiin melkein aamusta iltaan menossa. Sain jalkojani hoidettua, löysin apteekista jotain jännittävää desioivaa verelle näyttävää asiaa. Sillä vissiin saa myös punkin irrottamaan otteensa, jos sellainen ottaa kiinni. Vaikutti tujulle tavalle, mutta samakotuo, se toimi ja oon saanu Prahan ekana päivänä tulleet haavat paranemaan.

Brno oli ihana. Sellainen vähän niinkuin Kuopio. Symppis. Kahviloita ja välidrinkkejä. Ehkä vähän pahoja katseita meidän mohitoista klo 12 tiistaina.

Brnosta alkoi sitten matka kohti Bangkokia, jossa meinasi tulla pientä kulttuurishokkia, johtuen ehkä matkapäivän pituudesta, nälästä ja väsystä.

-Stu

Saapuminen Bangkokiin

Lähdin Brnosta kohti Prahaa klo 14:00. Prahasta lento Suomeen ja 2h odottelua Helsingissä, siitä sitten vähän yli puolenyön sitten kohti Bangkokia! Minun vieressä istui Norjasta kotoisin oleva mies, joka oli Pattayalle menossa. Oli myös ekaa kertaa reissaamassa thaimaahan. Mä löin sitä unissani vahingossa ainakin kolmesti ja joka kerta pyysin ensin suomeksi anteeksi, kunnes tajusin, että niin ei se ymmärrä. 10h lento meni yllättävän kivuttomasti ja jalat ei turvonnut kiitos maailman seksikkäimmän asian, eli kompressiosukkien.

 Mun huone on pieni ja kompakti. Mutta minulla on ilmastointi laite! Kuuma ja kostea on saanut ihan uuden merkityksen täällä ollessani. Ulkona on sellainen kivan nihkeä olo koko ajan ja kaikissa ostoskeskuksissa sekä junissa yms ilmastointi pauhaa ihan täysillä. Eli ensin hikoilet kuin possu pihalla ja sit jäädyt sisällä. Kätevää pukeutumisen kannalta eikö?

Tosin äänet kuuluu huoneeseen aikahyvin, mutta ötököitä tai liskoja ei ole näkyny, joten olen ihan tyytyväinen. Sunnuntaista alkaen majoituksekseni muuttuu sitten hostelli, joten oma huone on historiaa vain.

Aamulla kävin aamupalalla hotellin aulan ruokapaikassa, ei vaan ollu vielä voimia lähteä sen kauemmas. Oli hyvää ja teki tehtävänsä. Siitä sit tuktukin kyytiin jonka kanssa sovittiin hinnaksi 150 bahtia siitä että se vie minut MBK kauppakeskukselle. Hinta oli ihan ryöstö, mutta totesin sen olevan osa kokemusta plus satoi vettä, sekä kuski vaikutti mukavalle, niin päätin tarttua tarjoukseen. Kai siitä ois voinut tinkiä, mä en oo vielä päässy siihen sisälle. 

Täällä on jännittävä lippu metroissa. Menee automaatille, valitsee mihin on menossa, laittaa rahaa ja kone antaa sulle tälläisen muovisen kolikon. Tällä sitten piippaillaan porteista ja kun pääsee perille se laitetaan viimeisellä portilla kolosta sisään. Kävin tänään testaa myös Skytranin jossa oli sama systeemi, mut automaatti antoi tutumman oloisen kortin, eikä tuollaista Stigan lätkäpeliin sopivaa kiekkoa. 

Ja tosiaan, kädessä on matkasormus. Minua ei ole kosittu. Tällä vältän useita ei niin kivoja kohtaamisia.

 Tänään on ollut uusien asioiden päivä.
En ole aikasemmin tilannut tollaisella pöydässä olleella laitteella. En ole aikasemmin yrittänyt syödä nuudelikeittoa puikoilla enkä ole koskaan maistanut pallurateetä. Kaikki muu oli oikein kivaa, mutta pallurateen pallurat ei ollut minusta hyviä.











Noin. Hotellikuolema ja huili on suoritettu. Ottaisiko illaksi suunnan markkinoille vai kenties johonkin skybaariin drinkille? Prahasta ja Brnosta tulossa tekstiä kunhan saan kuvat liitettyä, me tehtiin niin PALJON sen viikonvaihteen aikana!

-Stu