Khao Sok/Krabi Town/ Koh Lanta 17.7-24.7.2019

Minä en ole sitten Koh Taon ja sen fiiliksen jälkeen ollut oikein tyytyväinen mihinkään. En oo malttanu oikein olla paikallaan, vaan koko ajan yrittänyt ettiä vihreämpää ruohoa toisaalta. Ensimmäisenä suunnistin Khao Sokin luonnonpuistoa kohti, siellä satoi. Seuraavaksi ryntäsin Krabi Towniin, siellä oli autiota ja outoa. Ajattelin viihtyväni Koh Lantalla, no tuota, jos Koh Lantaa verrataan Krabin kaupunkiin niin tämä ei enää ole vain autio. Tämä on lähes kummituskaupunki. Tyhjiä resortteja ja kiinni olevia kauppoja, todella aavemmaista. Kokeilen seuraavaksi onneani Ao Nang-rannan välittömässä läheisyydessä, ja loppu viikosta minulla onkin sitten maan vaihto tiedossa. Josko malesiasta löytyisi joku kiva paikka missä oikeasti viihtyisin?

Jokaisessa paikassa on kuitenkin ollut jotain hyvää, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. 

Khao Sok

Koh Taon jälkeen Khao Sokkiin saapuminen oli järkytys. Mitä on tämä märkä asia, jota taivaalta tulee suhteellisen jatkuvasti? Miksi minun varpaita palelee? Ihanko oikeasti vapaaehtoisesti valitsen pitkät housut muuhunkin kuin matkustamiseen? Lämpötila tipahti alle +25C, tuuli koko ajan ja vettä satoi. Sitten minua muistutettiin asiasta, Satu, olet saapunut sadekaudella sademetsään, mitä sinä odotit? Joten totesin, että paikassa paikan tavalla, koska mitä muita vaihtoehtoja minulla oli? Käyttöön sadeviitta, kaupasta drybag että rahat ja puhelin säilyy kuivana ja eikun nokka kohti kansallispuistoa.

Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä sadetta ja jutellessa hosten muiden asukkaiden kanssa. Tutustuin Australialaiseen Mattiin, joka oli reissannut jo 1,5v ja suunnitteli jatkavansa vielä 2 vuoden rajapyykkiin asti, aika hurjaa jos minulta kysytään. Seuraavana aamuna aurinko näyttäytyi hetkellisesti ja minä tein päätöksen, jos koskaan aijon mennä kansallispuistoon, niin nyt on se hetki. Kuuma ja kostea sai taas uuden määritelmän. Olin kävellyt ehkä ensimmäisen kilometrin, niin vaatteeni olivat kauttaaltaan märät. Kansallispuisto on jaettu osiohin, joista vain ensimmäiseen saa mennä ilman opasta. Viimeisellä paikalla mihin saa itse vaeltaa on vesiputous ja pieni kahvila. Matkaa sinne on noin 3km ja ei kovin paljoa jäänyt harmittamaan etten saanut itse jatkaa matkaa, oli kovin hiki ja nälkä. Olo oli muutenkin hieman oudon väsynyt. Aamu oli ollut yllättävän vähä sateihin, vain muutamia kuuroja joissa pärjäsi sateenvarjolla. Matkalla takaisin hostellille, noin 200m ennen hostellia alkoi sataa kaatamalla. Sateenvarjo ei enää riittäny, joten menin lähinpään ravintolaan pitämään sadetta. Ravintola sattui olemaan Italialaisen miehen omistuksessa joka teki pizzaa oikeassa kiviuunissa. Kerran tähtien asento sattui kohdilleen, seuraavaksi syötiin italialaista pizzaa keskellä Thaimaan sademetsää. Pizzasta sain myös voimaa tehdä ensimmäisen juoksulenkin (kaatosateessa, mut eipähän ollut liian kuuma) koko reissun aikana. Tuntui hyvälle!

Seuraavana aamuna oli lähtö yli yön kestävälle retkelle kansallispuiston järvelle. Joka ei muuten ole aito, vaan tehty padolla muutama kymmenen vuotta sitten. Järveä käytetään sähkön tuottamiseen ja nyt vesi oli ennätysalhaalla (vetää päästetty paljon pois, jotta saadaan sähköä), joten uusia puunrunkoja oli tullut esiin, joita sitten merkkailtiin poijuilla kun liikuttiin järvellä. Isot veneet kuulemma uppoavat jos osuvat niihin. Meillä meni hetki tajuta, että miksi ihmeessä vedestä pistää esiin kelottuneita puita, mutta tämä selvisi kun tajuttiin ,ettei järvi ole luonnolliseti muodostunut, vaan puut ovat ns. jääneet veden alle kun joki on padottu.

Unipaikka kansallispuistossa. 

Yleiskuvaa poukamasta jossa mökit olivat. Kuva on otettu mäieen päällä olevan wc:n välittömästä läheisyydestä, jonne oli kovin jännittävää kiivetä mutaista polkua pitkin pimeällä. 

Menopävänä oli piti olla ohjelmassa vaellus luolille, mutta oppaan mukaan sade oli liukastanut polut niin pahasti, ettei vaellus ollut turvallinen. Meille ehdotettiin käyntiä läheisellä vesiputouksella, johon suostuttiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä uimaan ja melomaan poukamaan. Sitten eikun koko porukka pitkähäntäveneeseen ja nokka kohti vesiputousta. Sielä minulla itselläni ei ole yhtään kuvaa, en hennonnu kokeilla puhelimen vedenkestävyyttä. Kuvittelin meidän menevän katsomaan vesiputousta, mutta totuus oli se että me kiivettiin putousta varmaan 20m ylöspäin! Turvallista? No ainakin meidän oppaan mielestä, jäin vain pohtimaan miten turvaton vaelluksen pitää olla, koska se peruttiin. Sara otti kuvia putoukselta, ja toivon joskus saavani niitä itselleni. Vaihdettiin ainakin instagramit sitä varten.

Kansallispuistoon järjestetyllä reissulla oli todella hyvät ruuat. Pöytään tuotiin aina riisiä ja useita eri lisukkeita sille. Oli kalaa ja kanaa ja erilaisia kasvislisukkeita. Kaikkea hyvää ja eri mausteisuusasteita! Ei tarvinnu nälästä kärsiä tällä reissulla, nam nam. Reissun toisena päivänä käytiin aamulla katselemassa maisemia auringon paistaessa, joka oli kovin ihanaa verrattuna jatkuvaan vesisateeseen mikä oli Khao Sokissa vallinnut. Nähtiin apinoita ja tukaani, sekä todella hienoja maisemia.

Kannatti lähteä ja kokea.

Krabi Town

Venereissun jälkeen palattiin hostellille kuulemaan, ettei minulle ole siellä enää vapaata sänkyä, vaan joku iso ryhmä on vallannut koko hostellin. Itse olin ajatellut pidentäväni oloani päivällä, jotta ei tarvitsisi märkine tavaroineen lähteä jatkamaan matkaa. No eihän siinä sitten mitään, suunnitellaan lennossa mihin sitä sitten menisi. Katselin hetken googlea ja hetken seinällä olevaa taulua kuljetusmahdollisuuksista ja päätin, että nyt suuntana on Krabin kaupunki. 

Ensimmäinen ajatukseni Krabin kaupungista oli että ompas tyhjää. Paljon säpissä olevia tai pressutettuja kiinteistöjä. Hostelli jossa majoituin oli perheen omistama ja kun sunnuntaina saavuin, minua oli vastassa koko perhe. Isä, äiti ja ainakin neljä eri-ikäistä lasta alkaen noin vuoden ikäisestä ja loppuen vanhimpaan teini-ikäiseen tyttöön (en kysellyt, mutta oletan koko perheen olleen tässä). Olinko tullut jonkun kotiin? Ja olinhan minä. Ylhäällä oli kuitenkin ihan normaali dormihuone, sänkyineeen. On kaiketi yleistä, että hostelli yhdistetään omaan kotiin, mutta tämä oli eka kerta kun minua oltiin lapsien kanssa vastassa. 

Illasta löysin itseni yömarkkinoilta joissa oli iso lava, johon kaiketi kuka tahansa sai kiivetä esiintymään. Ainakin esityksien taso oli ns. suomikaraoke tasoa. En lähtenyt kokeilemaan olisinko saanut länkkärinä tippiä tai edes aplodit lauluäänelläni. Markkinoilla oli taas vaikka mitä ja löysin ihanan kojun joka maalasi käsin kortteja! Sitä taidon määrää, oli kiva vaan kattoa vierestä. Osaan syödä nyt jo muutakin kuin padthaita ja markkinoilla avautuu koko ajan uusia ruokia. Kattoo thaimaalaisen nimen, googlettaa sen, jos se ei oo mitään epämiellyttävää, tilaa sen. Dadaa, uusi suosikki voi olla syntynyt. Vielä on tikunpäässä olevat lihat testaamatta, koska minua epäilyttää niiden hygieenisyys ja se miten niitä on säilytetty. Tosin minun kehon olisi pitänyt edes vähän tottua paikalliseen bakteeristoon ja kerran vielä ei ole mitään ongelmia ollut, niin eiköhän niitä jossain vaiheessa tule.

Krabin kaupungissa kävellessäni löysin paljon kiinni olevia yrityksiä ja innokkaita taksikuskeja. Koska lähellä ei ollut kovin paljoa nähtävää, sovittiin yhden moottoripyörätaksikuskin kanssa et vie mut edestakaisin Tiger Cave- temppelille yhteensä 300 bahtilla. Tähän hintaan olisi pitänyt  kuulemma saada myös ihan taksi, mutta mä olin tyytyväinen moottoripyörään. 

Tänne kiipeäminen oli hikistä touhua, en kahdehdi niitä, jotka ovat kuljettaneet kaikki rakennustarpeet ylös. 

Sitä hien määrää. 1237 porrasta voi kuulostaa helpolle, mutta portaat oli sellaisia hurjan korkeita ja näissä lämmöissä täällä tämä kävi tosi kovasta treenistä. Mä olin ihan hiessä kun pääsin temppelille asti. Matkalla tustuin Malesialaisiin poikiin ja tsempattiin toinen toisiamme. Harmi kun yhteystiedot jäi vaihtamatta, ois voinu kysellä niiltä vinkkejä Malesian reissuuni joka on ihan kohta. Lennän ylihuomenna (27.7)! 

Matka temppelille oli kuitenkin hien arvoinen. Ylhäällä ollut maisema oli kovin hieno. Niin hieno, ettei puhelimellani saanut siitä yhtään kuvaa, mikä edes läheisesti muistuttaisi sitä mitä siellä näin. Portaat alas oli toinen treeni, mun jalat vaan tärisi viimeisen 200 rappua, joutui kaiketi käyttämään joitain pieniä lihasryhmiä ja ne alkoi olla loppu tuossa vaiheessa. Hyvä reissu, kannatti tehdä. Illalla sitten uudelleen markkinoille syömään ja kuuntelemaan samat karaoke-esitykset uudelleen. Voisin sanoa, et ekalla kerralla ne oli viihdyttäviä, toisella ei ehkä enää niinkään. 

Ennen illan ruokareissua istahdin hetkeksi kahvilaan ja varattiin Sallan kanssa syyskuun puoliväliin reissu Ateenaan! Itse lennän sinne Singaporesta ja Salla tulee Suomesta. Ateena on aika lähellä Suomea ja minua kyllä ehkä huvittaisi tulla moikkaamaan kotia hetkeksi. Toki toinen vaihtoehto on reissata hetki euroopassa, sieltä löytyy monta paikkaa missä haluaisin vierailla. Katotaan nyt mihin nenä lopulta näyttää.

Matkalla temppelille oli apinoita, jotka kerrankin oli kivoja toisilleen. 

Koh Lanta

Jos minulle tuli sellainen olo, että Krabin kaupunki oli tyhjä, en tiennyt mistä puhuin. Olin ainut asiakas koko hostellissa Koh Lantalla. Hostellilla oli yhteinen uima-allas viereisen resortin kanssa jossa kävin kerran uimassa, sitten päätin sen olevan liian oudon tuntuista. Altaan ympärillä oli nimittäin tyhjiä majoitustiloja. Useassa eri kerroksessa. Ja ei ketään yhdessäkään niistä, ei mitään elonmerkkiä. Olisin ihan hyvin voinut käydä uimassa nakuna, kukaan ei olisi nähnyt. Koko alue tuntui kummituskylältä. Ainut missä näkin enemmän kuin yhden ihmisen kerrallaan oli paikallinen ruokakauppa. 

No jos jotain huonoa, niin jotain hyvääkin. Näin Koh Lantalla reissuni hienoimman auringonlaskun, se hetki, kun koko taivas on täydellisen punaoranssi ja palmut piirtää varjoa näkymään. Yritin taas ottaa kuvia, se on niin tuskastuttavaa kun asioita ei saa tallenettua sellaisina kuin ne on! Päivittelin blogin taustakuvaksi yhden suhteellisen onnistuneen otoksen, niin ei tarvitse katella googlesta varastettua. 

Koska Koh Lanta oli niin autio, totesin etten halua viettää koko päivää tutkien ei mitään. Varasin itselleni 4 saaren venereissun. Ja siellä oli ihmisiä! Neljä Espanjalaista naista, joilla oli hassu ryhmädynamiikka, yksi tuntui olevan kaikesta ulkona, kaksi kuin paita ja perse ja yksi joka johti hommaa. Sanaakaan en ymmärtänyt koko päivänä koska polpottivat espanjaa, mutta oli hauska seurata heidän keskinäistä toimintaa. Mukana oli myös joitan muita eurooppalaisia, joiden maat eivät selvinneet, tällä reissulla en päässyt niin hyvin jutuille kuin yön yli reissussa Khao Sokin järvellä. 

Reissussa käytiin ensin kattomassa saarta joka jokun mielestä näyttää kanalle. Itsehän en tuota muodostelmaa koskaan hahmottanut, joten en ottanut kuvaa.

Pysähdyttiin pienelle uimarannalle, saarten väliin.

Kivissä kasvaa simpukoita. ÄLÄ KOSKE. Sinun kotoa ei löydy yhtään niin terävää veistä mitä näiden reunat on.

Päivän aikana pysähdyttiin käymään luolassa, jonka takaseinältä bongasin samantien köyden jota pitkin olisi voinut kiivetä jonnekin. Jonkin matkaa kiipesin, mutta lopulta mäki jyrkkeni niin paljon etten uskaltanut ilman kenkiä jatkaa. Kun päästiin takaisin veneeseen, kysäisin mitä ylhäältä olisi löytynyt ja siellä kuulemma olisi ollut vuorensisäinen järvi! Voi, miksi meidän reissu ei voinut mennä sinne asti. Kuulemma tarvitsee ihan kunnon kengät ja valon, että pääsee nousun jälkeen ryömimään luolastossa järvelle asti. Eikä varsinkaan saa mennä yksin. 

Ollessani Koh Lantalla jututin ravintolan omistajaa, joka kertoi tilanteesta. Koh Lantalla on käytännössä 3kk sesonki, jolloin kaikki raha pitää saada tehtyä. Muun ajan vuodesta se on autio ja yrittäjät koittavat vain selviytyä. Olen aina valinnut ravintolaa vähän sen mukaan, että missä on ihmisiä, mutta saarella ei ollut mahdollista, olin aina ainut asiakas. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli olla Lantalla lentooni asti, mutta en voinut jäädä sinne. Mä olisin tullut hulluksi niillä tyhjillä kaduilla ja autioiden lomakeskuksien ympäröimänä. Suunnaksi siis Ao Nang! 

-Stu