Malang 21.8-24.8.2019

Ja jälleen istuttiin junassa. Useita tunteja. Eli kahdeksan. Tällä kertaa minulla oli lippu ns. ykkösluokkaan, joten jalkatilaa oli huomattavasti enemmän, matka oli itseasiassa ihan miellyttävä. Vieressäni istui nuori musliminainen, jonka kanssa höpöteltiin varmaan puolet matkasta. Sain ihan hurjasti uutta tietoa muslimeista ja kulttuurista joka alueella vallitsee. Ihan sattumalta opin myös hyvin erikoisen yhtymäkohdan muslimien ja hindujen uskonnoista, nainen on epäpuhdas, jos hänellä on menkat. Jotenkin minun ajatusmaailmaani ei mahdu, että miksi. Menkat on kuitenkin suora merkki hedelmällisyydestä ja siitä että keholla on kaikki hyvin. Joka tapauksessa, kyseisellä musliminaisella oli menkat, joten hän ei rukoillut.  Hindutemppeliin ei ole asiaa jos on puolukkapäivät. Mikä homma? Ehkä joku osaisi selittää tämän minulle, niin että ymmärrän, mutta toistaiseksi olen vain hämmentynyt. Minun ajatus on enemmänkin, se että jos keho toimii niinkuin pitää, on juhlan aihe, ei jotain likasita ja epäpyhää.

Pääsin hotellille Malangiin ja minua odotti useita viestejä instagramissa Natashalta (Itävaltalainen tyttö, jonka kanssa tutkittiin Jogjaa): "Lähdetkö kattoo Bromolle auringonnousua? Meillä ois porukka kasassa ja opas tiedossa. " Olin ehkä hieman väsynyt junamatkasta ja nuhatauti oli vielä äryttävästi mukana menossa, mutta totesin että kerranhan tässä eletään.

Bromo

Herätyskello soimaan klo 23. Ei sillä, eihän sitä nyt ihan joka yö tarvitse nukkua. Sain nukuttua muutamia tunteja ennen Bromolle lähtöä ja ensimmäinen yllätys odotteli kun minua tultiin hakemaan. Reissuun lähdettäisiin Jeepillä. Minä en ehkä ihan kovin tarkkaan tiennyt mihin lupauduin, mutta Jeeppiä en odottanut. Eihän siinä, porukka kyytiin ja kohti Bromoa. Saavuttiin Bromon viereiselle vuorelle näköalapaikalle useita tunteja ennen auringon nousua. Kyseinen aktiviteetti on niin suosittu, että viimeisenä paikalle tulevat joutuvat oikeasti vaeltamaan vuoren päälle, kun me aikaset nyt saatiin kyyti käytännössä ylös asti. Nautittiin aamupalaa jäätävässä ilmanalassa, lämpöä oli noin +9 astetta, joka tämmöiseen +30C tottuneelle on aika vähän. Onneksi tarjolla oli mahdollisuus vuokrata paksumpaa takkia. Olin pakannut mukaani kaiken lämpimän mitä kannan mukanani ja se ei riittäny alkuunkaan. Vuokratakki niskaan ja odottelemaan auringonnousua näköalapaikalle.
Päässä soi leijonakuninkaan alkutunnari, kun aurinko alkoi nousta vuorien takaa. Puhelimellani tuttuun tapaan ei saanut yhtään lähellekkään tilannektta kuvaavaa kuvaa, mutta Natasha lupasi lähettää minulle kuvia, jos sai järjestelmäkamerallaan parempia.

Bromo on edelleen aktiivinen tulivuori, ja tuo näkyvä savu on siellä syntyvää rikkihöyryä.

Auringonnousun jälkeen pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia hiekkamerestä, edelleen oli kylmä. 

Seuraava stoppi oli kiivetä katsomaan itse tulivuorta. Tuolla alhaalla se sihisee vielä! Enää ei ollut kylmä. Muutama sata porrasta ja porottava aurinko teki tehtävänsä, 

 Seuraavan päivän vietin konkeettisesti yrittäen nukkua. Reissuun oli lähdetty yöllä kahdentoista aikaa ja takaisin oltiin kahden aikaan päivällä. Minun kehoni oli kieltämättä sekaisin ja pää ihan pihalla. Sain päivän aikana nukuttua muutaman tunnin ja tuli taas nälkä. Kauhean kauas ei huvittanut lähteä, joten googlailin vähän etukäteen. Löysin muutaman sadan métrin päästä kivan kuuloisen ravintolan ja otin sen suunnaksi. Ovella alkoi vähän epäilyttää, vastassa oli saattaja ja vastaanottaja. No eihän siinä kun nenä pystyyn ja seuraamaan lakeijaa hieman kulahtaneissa shortseissani ja topissa joka esittelee paikallisen uskonnon mukaan aivan liikaa ihoa. Ensin kuljettiin koristeltua käytävää, sit ohitettiin uima-allas ja joku seremonia huone ja lopulta olin 5 tähden hotellin ravintolassa. Silleensä oho, mites tästä liemestä selvitään. Saan listan eteeni ja totean, että laskuni tulee olemaan noin 100 000 rupiaa. ELI kuusi (6) euroa! Tähän hintaan sai siis juoman ja ruuan, eikä talouteni kärsinyt kovinkaan paljoa. Majoitus viidentähden hotellissa olisi ollut siinä 100€ pintaan ja jos en olisi ollut yksin reissussa, oispa ollut kiva testata mitä 100€ saa Malangissa. Hienot puitteet ainakin.

Ruokaseurani ravintolassa. 

Koska miksipäs ei tarjoiltaisi ruokaa järkyttävän isossa simpukan kuoressa? 

 Päivä turistina Malangissa

Kun Bromon reissusta oli suurinpiirtein selvitty, päätin hieman kävellä ympäriinsä itse Malangin kaupunkia. Löytyi sininen kylä ja parikin värikästä kylää, joista haisi noin kolmentoistakilometrin päähän se, että nyt on rakennettu hästäg-aktiviteettia turisteille. Ihan nättiä se kylläkin oli ja kyllä, toimin kuten kaikki muutkin ja postasin kuvia instagramiin. Shame on me. 

Malang osoittautui suhteellisen pieneksi ja kompaktiksi kaupungiksi. 

 Huomasin yön valvomisen merkit vielä kolme päivää sen jälkeen, ja en ymmärrä miten olen pystynyt joskus tekemään yötyötä. Ehkä olin nuori silloin ja nyt vain kovin mukavuuden haluinen. Nautin olostani enemmän, jos en ole väsynyt. Tällä kertaa väsymys (taas, kuten yleensäkin) aiheutti halun päästä kotiin ja alakuloisen olon jolloin en halunnut tehdä mitään. Tästä johtuen jatkoin matkaani lentäen, en olisi millään kyennyt vielä yhteen juna/bussi/lautta päivään. Maailma ei nyt pelastunut, mutta satuin pääsemään näppärästi Balille, joten menkööt.

-Stu

Yogyarta, Jogja, Jogjakarta, Yogya and Djokdja, kaupunki jonka nimeä kukaan ei tunnu osaavan kirjoittaa. 16.8-21.8.2019

Ja sitten me kaikki seisottiin ja kuunneltiin kansallislaulu ja puhe. Mistä näitä itsenäisyyspäiviä tulee. Ensin Singapore ja nyt Indonesia. Onneksi nämä itsenäisyyspäivät ei tunnu vaikuttavan mihinkään. Kaikki paikat ovat auki lähes normaalisti ja junat sekä bussit kulkee. Tämä junamatka oli lähemmäs yhdeksän (9) tuntia. Meitä oli ensimmäiset 6h täysi loossi ihmisiä, mutta meille ei löytynyt yhteistä kieltä jutella, joten päätin syventyä audiokirjaan. Toimi todella hyvin, samalla kun kuuntelee tarinaa Juutalaisten oloista keskitysleirillä, voi katsella ulos ikkunasta (Heather Morris: Auscwitzin tatuoija, kiitti äiti suosituksesta). Selkäni ei arvostanut noin pitkää matkustamista, joten tein sen käytännössä puoliksi istuen ja puoliksi seisten käytävällä. Viimeiset kolme tuntia juna oli tyhjentynyt jo niin paljon, että sain itselleni koko rivin ja pääsin vähän mukavampaan asentoon. 

Hindutemppelituristipäivä

Prambanan temppelialue

Onnellinen dogi.

 Olipas kuuma. Sitä aina kuvittelee löytäneensä sen pahimman paikan ja lämpötilan, mutta aina tulee tilanne joka peittoaa sen. Prambanan temppelialue on tarinan mukaan alunperin koostunut tuhannesta temppelistä jonka joku (en enää muista kuka) oli tehnyt yhdessä yössä, koska halusi mennä naimisiin jonkun kanssa. (Saa googlettaa jos tahtoo lukea tarinan, mua ei huvita.) Temppeitä oli pystyssä enää muutamia, ja alueella oli paljon kiviä, joista voisi tehdä temppeleitä jos joku osaisi. Kuitenkaan alkuperäisestä muodosta ei ole enää dokumentteja ja osa kivistä puuttuu. joten niitä ei saada koottua. Samainen epäluotettava lähde muistaa kuulleensa että osa temppeleistä on purettu siksi, että saataisiin kiviä katuja varten. Joka sinällään tuntuu ihan loogiselle, kaduille on ollut isompi tarve kuin tuhannelle kivitemppelille.

Paluu matkalla hostellille käväistiin läheisellä aukealla jossa oli maailman söpöimpiä polkuautoja! 

Reissupäivä oli pitkä. Lähdettiin aamulla ja palattiin takaisin illalla. Kuljeskelin siis Saksalaisen tytön kanssa jonka olin tavannut hostellilla. Ensin bussimatka temppeleille, temppelit, bussimatka keskustaan, käväisy markkinoilla ja syömässä, kävely puistoon ja puistossa ihmettely. Päivälle tuli mittaa lähemmäs 12h. Siihen päälle painoi vielä edellisen illan junamatka. Minun kroppani päätti, että tämä oli liikaa. Ajattelin ensin että olin polttanut korvani ja otsani päivän aikana, ne hohkasivat ihan tuli kuumina. Kävin kurkkaamassa pelistä, kuinka paha tilanne on. Punoitusta ei ollut, vähän hämmästyin. Kaivelin kuumemittarin laukusta ja kas, sieltähän se selitus tupsahti. 37,6 lämpöä. Joka on minun peruslämpöön verrattuna noin asteen koholla. Seurailin kuumetta pitkin yötä ja kun numerot kipusivat yli 38 päätin, että nyt on hyvä hetki ottaa särkylääke. Ihan vain sillä, että kuume laskee ja kohta ei tarvitse mennä sairaalaan asti. Särkylääke toimi ja aamulla minulla oli vain ihan hieman kuumetta. Kamat kasaan ja kohti läheistä hotellia, jossa tarkoitukseni oli konkreettisesti vain olla ja levätä. Kerran kroppa huutaa, että nyt STOP, niin otetaas sitten stop.
Alueella on toinenkin temppeli, johon ostin yhdistelmälipun yhtä aikaa Prambanan kanssa. Lippu oli voimassa kaksi päivää, mutta totesin, että lepo on nyt tärkeämpää kuin mikään muu. On ihan sama, että tässä tuleen nyt parinkympin edestä takkiin ja jää jotain näkemättä. Kun päivän pari makoilee, tulee muuten tylsää. Ja olin ihan mielissäni jatkamassa matkaa kahden yön jälkeen. Joten nokka kohti Malangia ja 7 tunnin junamatkaa! Tällä kertaa otin itselleni lipun ykkösluokkaan, joten oletan että juna on kiva.

-Stu

Batam ja Jakarta 11.8-16.8.2019

Batam

Katsoin hotellihuoneessa Aasian Talenttia kaksi päivää. Tällä kertaa ei osunu toi majoituspaikan lokaatio kovin hyvin. Singaporen hostellikokemuksen jälkeen halusin itselleni yksityisyyttä. Löysin hotellihuoneen 6€/ yö. Perille päästyäni (kolmen väärän hotellin jälkeen, miksi samalla saarella pitää olla 6 red doorz-ketjun hotellia...) havaitsin olevani keskellä ei mitään. Ympärillä oli paikallisilla tehtailla työskentelevien asuntoja ja ainut aktiviteetti vaikutti olevan Wakeboarding joka ei kyllä oo mun laji. Mä en pysy pysytyssä laudalla edes rinteessä, kenties sit köyden perässä vedessä. Parin päivän aikana mitä olin Batamilla, kävin kerran kävelemässä paikallisten asuntojen läheisyydessä. Aikuiset tuijotti minua ja lapset meni piiloon. Totesin, et kerran olen näin outo, taidan pysyä huoneessani. Ei sillä, ei se huonoa tehnyt. Joskus loma lomastakin tulee tarpeeseen.

Jakarta

Lensin Batamilta Jakartaan. Lentoaika oli lähemmäs pari tuntia, joten nyt huomasi jo olevansa koneessa. Kun laskua aloitettiin, minun päähäni alkoi sattua ihan tajuttoman paljon. Päänsärky loppui kun renkaat koskettivat maata. Toivottavasti tulevaisuudessa jokainen laskeutuminen ei ole noin kivulias, vaan se johtui vaikka nuhaisesta nenästä tai siitä että olin lentänyt viikon sisään kaksi kertaa.

Jakarta. Kaupunki oli iso, saasteinen, hektinen ja sekava. Kuvassa saastesumua ja muutama talo.

Koska Jakarta oli niin sekava ja moottoripyöriä täynnä huomasin hakeutuvani joka päivä siellä ollessani ostoskeskuksiin. Niissä oli kivan viileää, kaikkia aktiviteetteja ja ihanan hiljaista. Siis äänimaailmaltaan, ihmisiä kyllä riitti. Mutta kukaan ei kovin paljon huutanu ja tööttäilly. Tutustuin Jakartan MRT:hen (tavallaan metro), ja se oli kieltämättä seikkailu. Yritin päästä käymään Monas- monumentilla. Ensin menin metroasemalle, hetken pyörittyäni huomasin ettei missään lue mitään millään kielellä mitä ymmärrän. Eikun kokeilee josko osaisi vain ostaa lipun googlen avustuksella. No ei onnistu. Siihen tarvitsee ensin ostaa matkakortti. Sitten ladata rahaa ja sitten vasta suunnata portille. Lopulta kaikki tämä on suoritettu ja matka voi alkaa. Kattelen mapsistani et seuraava pysäkki olisi minun. Juna pysähtuu, mutta ovet eivät aukea. Hetken kuluttua juna matkaa jatkaa. Olo on vähän että häh. No ei se mitään, seuraavalla pysäkillä pois ja oottelemaan takaisin menevää junaa. Paluumatkalla, sama homma. Totesin maailman olevan minua vastaan ja palasin hostellille hieromaan haavojani. Kysäisin respasta ja kyllä, junan ei pitäisi pysähtyä kyseisellä pysäkillä, se on remontissa. Ei se kyllä sille minusta näyttäny. Ehkä syy kuulutettiin, mutta enhän minä sitä ymmärätänyt. Lopulta menin monumentille moottoripyörätaksilla. 

Monas. Alaosassa oli museo jossa kerrottiin Jakartan vaiheet. Monas on muistomerkki itsenäisyydelle joka saatiin Alankomaalaisilta. Mun on vaikea ymmärtää koko historian vaihetta, kun on pitänyt vallata alueita ja väittää omakseen. 

Yksi kymmenestä ostoskeskuksesta. Näissä on vaikka mitä! Lapsille löytyy kokonaisia huvipuistoja, ravintoloita enenmmän kuin Helsingisä ja yhden muotinäytöksenkin pääsin todistamaan. 

 Jakartan hostellissa heräsimme yöllä hikeen. Huoneessamme oli indonesialainen tyttö, joka oli sammuttanut ilmastoinnin ja piilottanut kaukosäätimen, että emme saa sitä takaisin päälle. Minusta tälläinen toiminta on itsekästä. Toki ilmastointia saa säätää, mutta se että tekee sen mahdottomaksi muille, on vain törkeää. Muutenkin hostellien kirjoittamattomat säännöt näyttävät unohtuvan monelta, mikä on iso harmi yöunien kannalta. Tässäpä vähän säännöstöä, niin kaikki saavat elää ja olla ja nukkua.

1) Pakkaa rinkkasi illalla. Ei keskellä yötä, eikä super aikaisin aamulla kun pitää ehtiä laivaanjunaanlentokoneeseen.
2) Älä torkuta. Me kaikki muut olemme kyllä hereillä ekasta hälytyksestä ja saatamme haluta nukkua.
3) Älä pölli/piilota tavaroita.
4) Älä käytä toisen sänkyä sun tavaroiden säilytykseen. Älä myöskään levittäydy kaikkiin naulakoihin ja nauloihin ja koko lattialle.
5) Kukaan muu ei ole kiinnostunut youtube-videosta mitä katsot, joten tee se kuulokkeilla.
6) Sano hei.

-Stu

Singapore 9.8-11.8.2019

Voi Singapore. Miksi kukaan ei kertonut minulle, että sulla on synttärit sama päivänä kun saavun sinne? Koko Singapore oli aika päähänpisto. Minusta tuntui et nyt oli eletty riittävästi Langawilla ja googlettelin vaihtoehtoja miten pääsen sieltä pois. Periaatteessa vaihtoehdot oli ottaa parin vuorokauden mittainen lautta tai lentää. Olin kuullut muilta reissaajilta ihan liian paljon hyvää Indonesiasta ja halusin sinne. Halusin myös jostain syystä pois Malesiasta. Bongasin 30€ lennon Singaporeen seuraavalle aamua, bookkasin sen ja löysin itseni koneesta. Lento oli itsessään vain hieman yli tunnin ja meni ohi kovin nopeasti. Ei kirjaimellisesti ehtiny kuin nousta ja laskea.
Olin suunnitellut (ja kerrankin pysyin suunnitelmassani) olla Singaporessa vain viikonlopun. Singapore oli kuin tuulahdun Euroopasta! Niin siistiä, niin organisoitunutta ja turvallisen tuntuista! Okei, kallista jos erehty vertaamaan vaikka Malesiaan, mutta kun vertasi Suomeen ei sieluun sattunut yhtään niin paljoa. Singapore ei kuitenkaan ylitä Suomen hintoja. Tein valinnan, etten ota Singaporeen itselleni sim-korttia, joten siellä sitten suunnistettiin vanhaan tyyliin kartan kanssa.

Majoitukseni täyteen bookatussa Singaporessa oli kamala. Ja kallis. Huoneessa asui minun lisäkseni parikin pitkänkaavan asukasta. Toinen oli majaillut huoneessa 3 vuotta ja toisella oli menossa kolmas kuukausi. Mä en voi ymmärtää. Miksi kukaan haluaisi asua hostellissa 3 vuotta? Kaiketi se on halvempaa kuin vuokrata oma asunto, mutta itse (ainakin tämän reissun jälkeen) olen valmis maksamaan yksityisyydestä ja omasta paikasta pitää tavarat turvassa. Ja ennekaikkea siitä ettei ympärilläni nukkuvat ihmiset vaihdu joka yö. Mä olen sinällään jo aika tottunut hostelli eläjä ja tiesin selviäväni tilanteesta. Myöhään illalla huoneeseen saapui Australialainen nainen, jonka ilme kertoi paljon. Teki mieli lohduttaa ja sanoa että kyllä sä selviät. täällä vain nukutaan.

Hostellin ollessa kamala, ei tullut kieltämättä vietettyä siellä kovinkaan paljoa aikaa ja hyvä niin, Singapore itsessään oli kaunis ja todella ylöspäin kasvanut. Käytännössä oli sama mihinpäin katsoi aina maisemaa halkoi jokin hyvin korkea tönö.

 Löysin ihan sattumalta hostellin läheisyydestä ihan superkivan Intialaisen ravintolan ja lopulta päädyin syömään siellä sekä illallisen että aamiaisen. Lentoni Ateenaan lähtee alle kuukauden kuluttua Singaporesta, joten saan ehkä vielä yhden päivän paikan tutkimiseen. Se on varmaa, että menen taas syömään tuohon ravintolaan. Kaikki oli niin täydellistä.

Koska kyseessä oli itsenäisyyspäivä kaupungissa tapahtui vaikka mitä. Lähdin tutkimaan Singaporea ja ensimmäisenä ylitseni lentää  3 hävittäjää muodostelmassa. Onneksi olin jo tähän mennessä kuullut itsenäisyyspäivästä, muuten fiilis olisi voinut olla hyvin jännittävä. Illalla oli suurin ilotulitus mitä olen koskaan todistanut. Suomessa ihmisille kerrotaan et tuolta ammutaan, katso sinne. Singapore ei tälläistä infoa jakanut koska ampumispaikkoja oli varmaan viisi. Paikassa jossa itse ilotulitusta katsoin näin kahden ampumapaikan raketit, jotka kovin miellyttävästä heijasteli pilvenpiirtäjien pinnoista. Oli kieltämättä aika hienoa. Mutta, koska ihmisiä oli niin paljon samassa paikassa, minulle tuli olo, jos tänne tehtäisiin terrori-isku, se tapahtuisi nyt. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten kaikki hyvin.

Tuijottelin ilotulitusta tälläisestä puistosta, missä oli kivoja metallisia palloja. 

Turistipäivä Singaporessa

Singapore on niin oudon vihreä ollakseen kaupunki. Lueskelin jostain, että siellä on oikeasti panostettu siihen, että maisemassa on puita ja pensaita. Ja se kyllä näkyy kokonaiskuvassa. Minusta myös se et top 3 turistinähtävyydet on puistoja kertoo jotain.

 Aloitin aamuni isoimmasta puistosta Singaporessa. Puistossa kasvaa miljoonia kasveja, ja minä fiksuna tyttönä kuvaan asfalttia. Tää kuvio oli niin ovela! Väittäisin että toi on ihan perus betonia, jonka päälle on painettu lehtiä, jotka on revitty kuivamisen jälkeen pois. Mä haluan tälläiset pihalaatat itelle myös! Siis jos mulla joskus on piha, mihin ne laittaa. Puisto kantaa nimeä Singaporen kasvitieteellinen puutarha (Botanic Gardens). Kieltämättä vähän läpi juoksin paikan, minulla oli kuuma ja nälkä. Hieman piristi kun noin puolimatkassa lammessa oli useita kilpikonnia.

Selfiehetki. Taustalla Singaporen ehkä kuuluisiin nähtävyys, superpuut.Superpuut on päällystetty aurinkokennoilla ja ne keräävät päivän aikana energian, jota ne käyttävät iltaisin kun puihin kiinnitetyt valot syttyvät.

Sisävesiputous Cloud Forest kuvun sisällä. Oli kivan viileää ja nättiä. 

Asenne etana. 

-Stu

Langawi: Kuah ja Pantai Cenang 5.8-9.8.2019

Kuah

Kuah on kaupunki, jossa ei ole kamalasti turisteja. Sieltä puuttuu ranta joka kiinnostaisi meitä länkkäreitä. Kuahissa minua ei kuitenkaan tuijotettu kovin pahasti, johtuen Pantai Cenangin välittömästä läheisyydestä, se on länkkäreiden lemppari. Langawi saarena oli monipuolinen ja itseasiassa voisin mennä sinne toisenkin kerran. Vietin nyt kaksi yötä Kuahilla ja kaksi yötä hotellissa Pantai Cenangin rannan läheisyydessä. 

Kuahilla tutustuin jenkkityttöön, joka oli ihan ihmeissään meidän ilmaisesta koulutuksesta. Kieltämättä onhan se nyt aika outo konsepti, mutta ei sillä, en valita. Kuahissa oli ihana puisto ja se tuntui paikkana kivan rennolle. Mä pidin siitä, melkein harmitti lähteä kohti turistirantaa kahden yön jälkeen. Tein Kuahista retkin mangrove metsään ja samalla reissulla nähtiin ilkeitä apinoita ja nättejä maisemia. Eniten ehkä kuitenkin nautin veneilystä, tällä kertaa ei tosin ollu Honda veneen perässä, mutta liussa mentiin! 

Kulkuväline. Otin itselleni paikan selkävaivasten (ja perheellisten) veneestä, jossa oli enemmän tilaa per kannikka.

Reissussa päästiin tutustumaan kahteen eri luolaan. Toinen oli täynnä lepakoita ja pakko myöntää, en nauttinut olostani. Tämä luola oli nimetty Prinsessa Ruususen luolaksi, siellä olevan laverimuodostelman takia. 

Kuahin päänähtävyys. Näitä lintuja nähtiin myös ihan oikeasti metsäreissun aikana. Olivat aika majesteettisia ja nättejä.

Hostellin olouoneessa oli ujon kokoinen ikkuna. Kyllä kelpasi hetken pohtia elämää ja tuijotella ulapalle. 

Pantai Chenang

Näitä kylttejä tuntuu olevan kaikkialla. Kuulin huhuja et Jyväskylä oli saanut myös omansa? 

Pantai Chenangilla en malttanut oikein maata rannalla, muutenkin olen huomannut ettei se oikein edes ole minua varten. Mä mieluummin vaikka kävelen päämäärättömästi ja tutustun ympyristöön, kuin vain olen. Chenangilta oli suhteellisen lyhyt matka Langawin isoimpaan turistikohteeseen SkyCabiin. Vuoren juurelta oli kuljetus tuollaisilla vuoristohisseillä ylös ja ylhäällä mahdollisuus kävellä skybridgeä pitkin. Vuoren juurella oli kaikenlaista turistihoukutinta alkaen 3D museosta (joka itseasiassa oli ihan kiva) ja loppuen 5D näytöksiin elokuvissa. Ja siellä oli pupuja! Olin kuitenkin tällä reissulla harmillisen sairaan oloinen ja aavistelin että minulla oli lämpöä, joten ihan kaikkiin oheisaktiviteetteihin minun voimani eivät riittäneet.

Skycap oli  huhujen mukaan maailman jyrkin, kuvassa myös skybridge. 

3D museon antia. Siellä oli myös ihan oikeasti hienoja maalauksia, joten hatunnosto niiden tekijöille. 

PUPU!

Aina ei huvita. Tai olo on epämiellyttävä. #kanateriakimakeallasipulilla

Näitä on nyt ollut useammankin paikan katossa. Piti ihan tarkistaa niiden merkitys ja kyllä se on mistä Mekka löytyy.

-Stu

Penang 1.8-5.8.2019

Juna Kuala Lumpurista Penangiin oli vaatimattomat 3 tuntia myöhässä. Juna asemalla ei tarvinnut onneksi pitkästyä yksin, sillä tutustuin pariskuntaan alankomaista. Siinä oli sitten sopivasti kolme tuntia aikaa miettiä elämää ja suunnitella tulevaa reissua. Itsehän tuttuun tapaan en oikein edes tiennyt mihin olin menossa. Pariskunta jakoi minulle suunnitelmansa Penangia varten, heillä oli kaikki suunniteltuna! Ja ajatuksena reissata 6kk aasiassa ja sitten 6kk australiassa. Mä en ikinä ois pystyny tuollaiseen suunnitelmallisuuteen, hyvä jos huomenna tiedän mihin olen menossa.

Tämmösiä ehdotuksia Penangille, Hollanniksi tietysti. 

Junalotossa kävi täysosuma,
tilaa oli vaikka muille jakaa ja rinkka näkösällä. 

Juuri kyseisellä hetkellä kun olin luovuttamassa, menossa tiskille pyytämään rahani takaisin, ja vaihtavani suuntaa Genting Highlandsiin, tulee kuuluutus. Juna saapuu 15 min kuluessa.
Juna oli suorastaan tylsä verrattuna Thaimaaseen. Missä oli kaupustelijat ja miksi kaikki istuivat kiltisti omilla pehmustetuilla paikoillaan? Eikä ollu ees yhtään kanaa.  Okei, kyllähän tämä 4 tunnin matka maksoi noin 5 kertaa enemmän kuin Thaimaassa, mut mä aloin tykästyä hallitsemattomaan kaaokseen junissa.
Penang on tunnettu ruuastaan, mä söin ekana päivänä mäkkärissä. Enkä oikein edes löytänyt mitään erityisen hyvää. Popiahia testasin se oli hyvää! Vähän niinkuin kevätkäärylettä, mutta lettuun tehtynä. Sisällä salaattia, kastikkeita ja kanaa. Ehkä pähkinää. Ihan supertarkkaan en nähnyt, kun täti pyöräytti rullat hurjaa vauhtia.

Myös majoituslotossa oli hyvä tuuri! Välillä nämä kapselit on ihan kivoja. 

Polkupyöräkisu

Tämmöinen oli paloaseman seinässä, mielestäni ajatus on hyvä.

 Penangissa on paljon katutaidetta ja käytinkin yhden aamupäivän kokonaan etsiäkseni niistä kuuluisimpia. Harmikseni en ollut ainut ja osa maalauksista oli haalistunut vuosien myötä. Löysin kuintenkin useita hienoja teoksia joita ei oltu listattu turistikarttaani. Pidin näistä "omista" löydöistäni jopa enemmän kuin varsinaisista turistihoukutin kuvista. Kuvista ei näy, mut päivä oli pilvetön ja ihan järkyttävän kuuma. Kaupunkialueella ei kunnolla pääse tuulemaan, joten ilma seisoo ja aurinko paahtaa. Tämä oli varmaan mun reissun hikisin päivä, oli pakko mennä sitä karkuun hostellin oleskelutilaan.

Penang Hill

Penangin mäki. Miten sen nyt viisaasti sanoisi suomeksi. Ihan nättiä oli, ylös vei samantyyppinen vuoristojuna kuin Prahassa. Itse Penang Hill oli noin tunnin bussimatkan päässä George Townista jossa majapaikkani sijaitsi. Tämä paikka oli valloitettu erilaisin muistomyymälöin, joista en kovin nauti. Alueella sulassa sovussa vierekkäin hindutemppeli, buddhalainen temppeli ja muslimien moskeija kirjaimellisesti vierivieressä. Muutenkin Malesia antoi kosketuspintaa sille, että eri uskonnot voivat elää sovussa rinnakkain.
Penang hillillä oli erimittaisia luontopolkuja joista suomalaisena valitsin sen keskipitkän. Polulla piti olla mittaa noin 4km joka koostui siitä että mentiin mäkin alas ja sitten ylös. Ylöspäin tullessa oli hiki. Tukkani näytti sille, että olin käynyt suihkussa. Totuuden ollessa kuitenkin toisin. Pikku mäkitreeniin jälkeen totesin, että nyt kohti hostellia ja suihkua.

Luotopolulta löytyi söpö pikku toukka, ota en halua sisätiloihin kanssani.

Luontopolun alku. Tässä vaiheessa olisi pitänyt aavistaa et kuvassa näkyvä alamäki pitää vielä tulla ylöskin.

 Penangin Kansallispuisto

Olin edellisenä päivänä jutellut espanjalaisen pariskunnan kanssa ja he kertoivat olevansa menossa seuraavana aamuna Penangin kansallispuistoon. Totesin tämän olevan kiva ajatus ja päätin aamulla hypätä bussiin. Pariskunta istui nousi bussiin minun muutama pysäkki minun jälkeeni ja naurettiin yhdessä sattumalle. Mitään ei siis oltu eilen sovittu, mutta siinä sitä oltiin menossa samaan aikaan samaan suuntaan. Hauskinta tässä oli se, että pariskunta oli eilen hypännyt pois väärällä pysäkillä, noin pari kilometriä ennen penang hilliä. Itse jäin silloin bussiin ja matkustin ihan perille asti. Tällä kertaa kuitenkin noustiin samalla pysäkillä pois

Kansallispuistossa pystyi valitsemaan tekeekö ilmaisen vaelluksen, vai maksaako veneille kuljetuksesta. Olin itse tullut vaeltamaan ja espanjalaiset halusivat ottaa veneen, joten hajaannuimme taas. Toistaiseksi en heihin ole törmännyt, maailma on tosin pieni, joten kaikki on mahdollista. 

Alkuosa luontopolusta oli ylämäkeä, nää levähdyspaikat tuli niin tarpeeseen. 

Tämä oli jännä. Aurinko paistoi, mutta polku oli melkein koko matkan varjossa puiden muodostaman katon takia. 

 Luontopolun päässä oli kilpikonnien kasvatuspaikka. Siellä oli työntekijä, joka kertoi työstään seuraavaa: yöllä hän kävelee rantaa edes takaisin ja etsii kilpikonnien munia. Jos niitä löytyy hän siirtää ne suojatulle alueelle ja joko hautaa ne hiekkaan (tulee kilpikonnapoikia) tai jättää ne pinnan tuntumaan (tulee kilpparityttöjä). Tämä prosessi on säädelty ja munista haudotaan tasaisesti molempia. Minusta on vain niin outoa ajatella, että lämpötila vaikuttaa kuoriutuvan poikasen sukupuoleen. Alueella oli myös kuntoutuvia kilpikonnia sekä päivän vanhoja poikasia. Ne oli niin söpöjä! Poikasia pidetään altaassa viikon kuoriutumisen jälkeen ja sitten ne lasketaan mereen.

Lastenallas. Alanurkassa näkyy päivän vanhoja kilpparpoikasia. 

 -Stu

Onko takana oikeasti jo yli kuukausi? Kuala Lumpur 27.7-31.7.

Tälle näyttää matkani Thaimaassa. Joku voisi sanoa että nyt on etelä-thaimaa käsitelty, mut itseasiassa minä näin vain vilauksen. Vilauksen kulttuurista, vilauksen ruuasta ja vilauksen siitä mitä Thaimaan luonto voi tarjota. Ehkä parhaat hetkeni vietin Koh Taolla, jossa tutustuin ihaniin ihmisiin, tein uusia asioita ja osasin myös rentoutua välillä.
Bangkokiin voisin palata, sinne jäi ihan hirvittävästi nähtävää. Chumphonissa tahtoisin viettää muutaman yön ja tutustua kaupunkiin lisää, nyt näin vain hostellin, pizzahutin ja sataman. Khao Sok oli hieno kokemus ja voisin kuvitella sen olevan vielä kauniimpi jos vettä ei sataisi jatkuvasti. Koh Lantalle ei tarvitse palata, en luultavasti nauttisi siitä high seasonin aikaankaan.

Hassu huomio kaakoisaasialaisesta autoilusta: täällä ei tunneta mahdollisuutta liittyä valtatielle kuin toiseen suuntaan. Jos liittymä on väärään suuntaan, aja niin pitkään että tulee ohjattu u-käännös.

Kuala Lumpur

Lento Krabilta toi minut Kuala Lumpuriin. Ensimmäisen reaktioni oli: kaikki oli niin siistiä! Valtateiden varsilla ei ollut roskia. En nähnyt käytännössä yhtään skootteria missään ja jos näin niin kaikissa oli yksi (ei viittä) matkustaja ja jopa kypärä päässä! Mikä on tämä sivistyksen kehto? 

Lentokentällä asiat meni mutkattomasti (Krabin päässä tapahtunutta laukun tutkimista varavirran takia lukuunottamatta), ja pian oli 90 päivän viisumi leimana passissa. Sitten eikun metsästämään kyytiä KL keskustaan, jossa oletin hostellin olevan. Loogisesti, en ollut ottanut mistään selvää. Lentokentällä parkkeerasin itseni kahvilaan, mistä toivoin saavani wifi:n. Tiskillä lupailtiin, että wifi löytyy, mutta se ei vaikuttanut toimivan, enkä saanut tehtyä muuta kuin vastaanotettua ja lähetettyä wa-viestejä. Yritä siinä sit suunnitella. Ei senttiäkään paikallista valuuttaa. Ei ajatustakaan missä hostelli sijaitsee. Onneksi mies auttoi ja kertoi, että keskustaan pääsee bussilla, laitteli pari havainnollistavaa kuvaa perään, ja katsoi et onhan mun hostelli keskustassa. 

Vaihdoin ensin pienen määrän valuuttaa kentällä, hyppäsin bussiin joka sanoi olevansa menossa KL sentral (tässä vaiheessa toivoin et malesiankieli ja englanti ovat lähellä toisiian) ja toivoin parasta. KL sentral osoittautui järkyttävän isoksi ostoskeskukseksi, joka toimi myös julkisen liikenteen solmukohtana. Totesin, etten pääse hostellille ilman apua ja kävin ostamassa itselleni paikallisen sim-kortin ja minulla oli netti! Kuinka elämä tuntuikaan hetken valoisalle. Minulla oli rahaa missä pystyin maksamaan metrolippuni ja tiesin suurinpiirtein mihin olin menossa. Aika hyvä, ettenkö sanoisi.

Hostellilla minua odotti hämmennys. Tulen hyvin toimeen miesten kanssa, mutta hostelli, joka on täynnä miehiä, jossa ei ole omia suihkuja naisille (enkä ensin osannut edes lukita suihkun ovea) ja jatkuva hiljaisuus, ettei voi edes tutustua ympärillä nukkujiin, ei ole paras tapa vähentää pelkoa. Minulle vain tuli kovin turvaton olo. Hostelli piti itseään kapselihostellina ja noita kapseleita oli noin 30 kpl, joissa tosiaan majoittui vain miehiä ikään ja kokoon katsomatta. Ajatukseni oli ehkä pidentää oloani siellä parilla yöllä (varaan nykyään aina standardina 2 yötä, jos en viihdy niin lähden, jos viihdyn, pidennän varaustani), mutta minua ahdisti. Olin kaiketi kovin väsynyt reissaamisesta ja kaikki vähänkin pelottava kasvoi mammuttimaisiin mittoihin. En osannut rauhoittua hostellissa ollenkaan, en halunnut mennä sinne, enkä varsinaisesti viettää aikaa siellä.
Ei varmaan kovin yllättävää, mutta en pidentänyt varaustani kyseisellä hostellilla, totesin tarvitsevani yksityisyyttä ja buukkasin itselleni oman huoneen seuraavaan paikkaan toiselle puolelle kaupunkia. Päätös oli hyvä. Sain muutaman päivän aikaa levätä kunnolla ja tutkia kaupunkia uudesta vinkkelistä.

#turisti

Kuala Lumpurissa tuli (yllättäen) liikuttua paljon kävellen. Kaupunki oli iso ja sekava ja kiireinen. En osunut kertaakaan hostellilleni eksymättä. Metroihin näytti sille, ettei mahdu sisälle ja autoja oli niin paljon, että liikenne oli yhtä puuroa. Ruokapaikkoja niin paljon. Intialaista, kiinalaista, nepalilaista, indonesialaista, karvakätistä, sinistä nuudelia, laksaa ja tietysti länkkäriruokaa. Minulle ei vielä tänä päivänäkään ole selvinnyt mikä on Malesialaista ruokaa. Eikä varmaan koskaan selviä. Tää paikka tuntuu kaiken sulatusuunille, uskonnot ovat sekaisin (esim kylkikyljessä voi ihan hyvin olla hindutemppeli ja sipulikupolikirkko) ja ihmisiä ei ole vain yhtä rotua katukuvassa. 

Kuala Lumpurin varmasti kuvatuin paikka Petronasin kaksoistornit. 

300m korkealla, lasikopissa lasilattialla. Oli jännää! KL Tower. 

Kun olin selvittänyt KL Sentralin olevan kauppakeskus ja Salla bongasi sen yläkerrasta leffateatterin, pitihän sitä käydä Leijonakuningas katsomassa. Meitä oli maanantain kello 11 näytöksessä 3 katsomassa. 

Lake Symphony, musiikkia ja vesisuihkuja musiikin tahtiin. Biisinä toimi Michael Jacksonin We are the World.

Kuvasta huonosti näkyy, mutta siinä on kentällinen tyyppejä puhaltelemassa saippuakuplia! Satuin paikalle ihan vahingossa (niinkuin yleensä aina, koska kävelen paljon suunnittelematta, usein eksyen) ja oli kiva nähdä paljon iloisia naamoja samaan aikaan! 

-Stu

Ao Nang 24.7-27.7.2019

Ao Nang ei ollu tyhjä. Mä näin kymmeniä ihmisiä yhdellä silmäyksellä. Mä näin myös baareja, joissa oli suomenlippuja, nämä kyseiset kiersin mahdollisimman kaukaa, yleensä vastakkaiselta puolelta katua, jos mahdollista. Olin saapunut turismin mekkaan. Pitkä kaunis hiekkaranta jonka molemmin puolin oli toiset pitkät kauniit hiekkarannat. Rantakatu täynnä turisteille tarkoitettuja myymälöitä ja ravintoloita. Ja ennenkaikkea länsimaalaisille turisteille. Mäkkäri siellä ja burgerking tuolla, thaimaalaista hierontaa tuputettiin niin urakalla että naisten "massaagee" huutelu tuli uniin asti. Olen käynyt reissun aikana useassa hieronnassa, mutta kertaakaan minua ei ole saatu sinne sisäänheittämällä, olen aina halunnut ensin varmistaa millainen paikka on. Ihan hieronnan laadun ja oman turvallisuuteni vuoksi. 

Ao Nangissa minun selkäni oli kovin kipeä, joten tuntuu etten tehnyt siellä kovin paljoa. Tutustuin lähiympäristööni (turistikatua molempiin suuntiin), kävin katsomassa naapurirannat (minne se turisti katu siis johdatti) ja vierailin Railay Beachilla. 

Löysin myös pakenemisohjeet jos tsunamivaroitus tulee.

Thaikkuruoka kyllästytti, joten mexikolaista seuraavaksi! Oli muuten kallein ateria mitä olen tähän mennessä reissussa syönyt.

 Railay Beach

Railay Beach on siitä omanlaatuinen ettei sinne pääse autolla. Ainut yhteys on vesiteitse veneitse. Mistään ei ainakaan minun mielestä tosin huomannut tätä, samat tavarat täällä oli myynnissä mitä ao Nangillakin. Vaikutti kuitenkin sille, että Railaylla olisi ollut enemmän tekemistä pelkän rannalla makaamisen lisäksi, mitä ao nangilla oli tarjota. 

Railay Beachia ympäröi kivimuodostelmat

Kyllä, siinä on polku näköalapaikalle.

Saavuttuani Railaylle makasin rannalla hetken (mahallani ja tehden hyljeliikkeitä) ja koitin saada selkäni asettumaan. Matka longtailboatilla oli ollut kovin inhottavassa asennossa istumista. Selkä hieman rauhoittui ja totesin haluavani tutkia saarta, tosin kovin hitaasti ja huonosti kävellen. Otin suunnaksi saaren toisen rannan ja matkalla bongasin kyltin näköalapaikalle.
Näköalapaikalle nousi käytännössä pystysuora seinämä, jossa oli muutamia köysiä. Minulla oli jalassa flipflopit. Selkä oli kipeä. Istuskelin hetken reitin alla olevalla levähdyspaikalla ja totesin, et kerrankos sitä eletään. Mitään mahdollisuuksia ei ole kiivetä fliplopeilla, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäin kokeilla onnea paljain jaloin. Kesken matkan ajattelin useita kertoja, nyt ei ehkä vakuutus kata tätä jos tipahdan. Ylös päästiin ja maisema oli hieno (siitä loogisesti ei ole yhtään onnistunutta kuvaa), mäen päältä näki sekä itäisen että läntisen rannan ja saaren kivipylväsmuodostelmat. Alas tuleminen oli toinen tarina, mutta siitäkin selvittiin.

Tässä on joskus ollut vesiputous,

Matkalla saaren toiselle rannalle (mä oon kyllä niin helposti höynäytettävissä) oli myös kyltti "Diamond Cave". Koska olin jo selvinnyt pikkukiipeilystä, kokeillaan seuraavaksi luolia. Ja tämä oli hieno! Luolissa oli hetken suojassa auringolta ja ilma tuntui viileämmälle. Luoliin oli sisäänpääsymaksu, mutta minusta tuntui että se oli sen arvoista. Luolan katossa oli miljoona lepakkoa (unessa, liikkumatta onneksi) ja hienoja muodostelmia kivestä.

Ao Nangin auringonlaskut melkein oikeuttaa sen turismiaseman.

Auringonlaskun aikaan rannoilla ei tarvitse olla yksin, kaikki haluavat sen täydellisen instagram-kuvan. 

-Stu