Onko takana oikeasti jo yli kuukausi? Kuala Lumpur 27.7-31.7.

Tälle näyttää matkani Thaimaassa. Joku voisi sanoa että nyt on etelä-thaimaa käsitelty, mut itseasiassa minä näin vain vilauksen. Vilauksen kulttuurista, vilauksen ruuasta ja vilauksen siitä mitä Thaimaan luonto voi tarjota. Ehkä parhaat hetkeni vietin Koh Taolla, jossa tutustuin ihaniin ihmisiin, tein uusia asioita ja osasin myös rentoutua välillä.
Bangkokiin voisin palata, sinne jäi ihan hirvittävästi nähtävää. Chumphonissa tahtoisin viettää muutaman yön ja tutustua kaupunkiin lisää, nyt näin vain hostellin, pizzahutin ja sataman. Khao Sok oli hieno kokemus ja voisin kuvitella sen olevan vielä kauniimpi jos vettä ei sataisi jatkuvasti. Koh Lantalle ei tarvitse palata, en luultavasti nauttisi siitä high seasonin aikaankaan.

Hassu huomio kaakoisaasialaisesta autoilusta: täällä ei tunneta mahdollisuutta liittyä valtatielle kuin toiseen suuntaan. Jos liittymä on väärään suuntaan, aja niin pitkään että tulee ohjattu u-käännös.

Kuala Lumpur

Lento Krabilta toi minut Kuala Lumpuriin. Ensimmäisen reaktioni oli: kaikki oli niin siistiä! Valtateiden varsilla ei ollut roskia. En nähnyt käytännössä yhtään skootteria missään ja jos näin niin kaikissa oli yksi (ei viittä) matkustaja ja jopa kypärä päässä! Mikä on tämä sivistyksen kehto? 

Lentokentällä asiat meni mutkattomasti (Krabin päässä tapahtunutta laukun tutkimista varavirran takia lukuunottamatta), ja pian oli 90 päivän viisumi leimana passissa. Sitten eikun metsästämään kyytiä KL keskustaan, jossa oletin hostellin olevan. Loogisesti, en ollut ottanut mistään selvää. Lentokentällä parkkeerasin itseni kahvilaan, mistä toivoin saavani wifi:n. Tiskillä lupailtiin, että wifi löytyy, mutta se ei vaikuttanut toimivan, enkä saanut tehtyä muuta kuin vastaanotettua ja lähetettyä wa-viestejä. Yritä siinä sit suunnitella. Ei senttiäkään paikallista valuuttaa. Ei ajatustakaan missä hostelli sijaitsee. Onneksi mies auttoi ja kertoi, että keskustaan pääsee bussilla, laitteli pari havainnollistavaa kuvaa perään, ja katsoi et onhan mun hostelli keskustassa. 

Vaihdoin ensin pienen määrän valuuttaa kentällä, hyppäsin bussiin joka sanoi olevansa menossa KL sentral (tässä vaiheessa toivoin et malesiankieli ja englanti ovat lähellä toisiian) ja toivoin parasta. KL sentral osoittautui järkyttävän isoksi ostoskeskukseksi, joka toimi myös julkisen liikenteen solmukohtana. Totesin, etten pääse hostellille ilman apua ja kävin ostamassa itselleni paikallisen sim-kortin ja minulla oli netti! Kuinka elämä tuntuikaan hetken valoisalle. Minulla oli rahaa missä pystyin maksamaan metrolippuni ja tiesin suurinpiirtein mihin olin menossa. Aika hyvä, ettenkö sanoisi.

Hostellilla minua odotti hämmennys. Tulen hyvin toimeen miesten kanssa, mutta hostelli, joka on täynnä miehiä, jossa ei ole omia suihkuja naisille (enkä ensin osannut edes lukita suihkun ovea) ja jatkuva hiljaisuus, ettei voi edes tutustua ympärillä nukkujiin, ei ole paras tapa vähentää pelkoa. Minulle vain tuli kovin turvaton olo. Hostelli piti itseään kapselihostellina ja noita kapseleita oli noin 30 kpl, joissa tosiaan majoittui vain miehiä ikään ja kokoon katsomatta. Ajatukseni oli ehkä pidentää oloani siellä parilla yöllä (varaan nykyään aina standardina 2 yötä, jos en viihdy niin lähden, jos viihdyn, pidennän varaustani), mutta minua ahdisti. Olin kaiketi kovin väsynyt reissaamisesta ja kaikki vähänkin pelottava kasvoi mammuttimaisiin mittoihin. En osannut rauhoittua hostellissa ollenkaan, en halunnut mennä sinne, enkä varsinaisesti viettää aikaa siellä.
Ei varmaan kovin yllättävää, mutta en pidentänyt varaustani kyseisellä hostellilla, totesin tarvitsevani yksityisyyttä ja buukkasin itselleni oman huoneen seuraavaan paikkaan toiselle puolelle kaupunkia. Päätös oli hyvä. Sain muutaman päivän aikaa levätä kunnolla ja tutkia kaupunkia uudesta vinkkelistä.

#turisti

Kuala Lumpurissa tuli (yllättäen) liikuttua paljon kävellen. Kaupunki oli iso ja sekava ja kiireinen. En osunut kertaakaan hostellilleni eksymättä. Metroihin näytti sille, ettei mahdu sisälle ja autoja oli niin paljon, että liikenne oli yhtä puuroa. Ruokapaikkoja niin paljon. Intialaista, kiinalaista, nepalilaista, indonesialaista, karvakätistä, sinistä nuudelia, laksaa ja tietysti länkkäriruokaa. Minulle ei vielä tänä päivänäkään ole selvinnyt mikä on Malesialaista ruokaa. Eikä varmaan koskaan selviä. Tää paikka tuntuu kaiken sulatusuunille, uskonnot ovat sekaisin (esim kylkikyljessä voi ihan hyvin olla hindutemppeli ja sipulikupolikirkko) ja ihmisiä ei ole vain yhtä rotua katukuvassa. 

Kuala Lumpurin varmasti kuvatuin paikka Petronasin kaksoistornit. 

300m korkealla, lasikopissa lasilattialla. Oli jännää! KL Tower. 

Kun olin selvittänyt KL Sentralin olevan kauppakeskus ja Salla bongasi sen yläkerrasta leffateatterin, pitihän sitä käydä Leijonakuningas katsomassa. Meitä oli maanantain kello 11 näytöksessä 3 katsomassa. 

Lake Symphony, musiikkia ja vesisuihkuja musiikin tahtiin. Biisinä toimi Michael Jacksonin We are the World.

Kuvasta huonosti näkyy, mutta siinä on kentällinen tyyppejä puhaltelemassa saippuakuplia! Satuin paikalle ihan vahingossa (niinkuin yleensä aina, koska kävelen paljon suunnittelematta, usein eksyen) ja oli kiva nähdä paljon iloisia naamoja samaan aikaan! 

-Stu