Koh Tao 12.7-17.7.2019

Saari elämä alkakoon. Olen nyt tutustunut muihin reissaajiin ja se on ollut ihanaa! On ihan parasta jutella. Tämän hetkinen asumukseni on 8 hengen sekadormi, jossa on porukkaa käytännössä ympäri maailmaa. Koin hieman hämmentyneitä hetkiä kun huoneessa oli mies, omasta mielestäni olin siis varannut itselleni paikan vain naisille suunnatusta huoneesta. Yhteiselo miesten ja naisten kesken meni oikein kivasti, eikä oikein eronnut vain naisille suunnatusta huoneesta. Mitä nyt vähän joutui miettimään et miten paljon haluaa vaihtaa vaatteita julkisesti.
Kun huoneessa on kahdenksan henkilöä, jollakin on aina aamulla meno. Joko lennolle tai Koh Taon tapauksessa sukeltamaan. Samoin myös jollakin venähtää ilta aina pitkäksi ja huoneeseen saavutaan seuraavan päivän puolella. Yleensä henkilöt eivät ole samat. Yleensä myöskään ne henkilöt, joiden puhelin alkaa soida eivät herää, mutta kaikki muut kyllä. Toisinsanoen taattua hiljaista eikä pimeää aikaa ole huoneessa. Kun vihdoin tajusin tämän, otin korvatulpat ja unimaskin käyttöön, eipähän tarvinnut turhaan häiriintyä.

Matka Chumphonista Koh Taolle

Rinnanssa turistitarra jossa lukee määränpää.

Turistitarra rintaan ja nokka kohti rautatieasemaa, josta oli kuljetus satamaan (jonnekin ihan hornan kuuseen, en ois ikinä itekseni löytäny sinne, hyvä että meni ees tie). Matkaa alettiin taitaa vähän niinkuin vesibussilla. Penkkiriviä toisensa perään ja kamalasti ihmisiä tarrarinnassa. Osa menossa Koh Taolle osa Koh Samuille ja kuka minnekin.

Matka oli kivan tasainen (paluumatka takaisin mantereelle 17.7 ei ollut, olin onnellinen etten kärsi matkapahoinvoinnista), hyvä että huomasi että vene edes liikkuu. Oikein kiva tapa matkustaa. Sain jälkikäteen tietää että olisin päässyt sekä halvemmalla että nopemmin suoraan Cha-amista Koh Taolle vesiteitse, mutta valitsin 7h junamatkan, yhden yön Chumphonissa, tunnin bussimatkan ja 3h veneilyn. Toinen vaihtoehto ois ollut 6h veneily. Ensi kerralla osaan kyllä ajatella, että myös vene on vaihtoehto.

Ranta oli matalaa aika pitkälle, joten myös laituri oli kunnioitettavan mittainen. 

Vesibussi?

Bangkokissa olin liikkunut julkisilla, Cha-amissa polkupyörällä. Näistä kumpikaan ei ollut vaihtoehto Koh Taolla. Julkista liikennettä ei ole ja saari on käytännössä pelkkää (ylä)mäkeä, joten pyöräily osoittautui turhan hikiliikunnaksi. Ylivoimaisesti suosituin tapa liikkua saarella on vuokrata skootteri ja koittaa selviytyä vasemmanpuoleisessa sekavassa liikenteestä. Itse en osannut edes ajatella tätä vaihtoehtona, koska en ole koskaan ajanut skootteria ja en halunnut satuttaa itseäni. Takseilla saarella liikkuminen oli ihan järkkykallista (Suomihinnoista -50%) joten en halunnut käyttää niitäkään. Muutaman kerran hyppäsin taksimopon kyytiin, mutta muuten liikkumismuodoksi jäi kävely.
Hostelli järjesti kerran päivässä shuttlebussin saaren jollekin rannalle ja tätä hyödynsin kahtena päivänä. Hostellilla oli oma uima-allas sekä kivat yhteiset tilat biljadipöytineen, joten lopulta se ettei päässyt liikkumaan kauas, helpotti ihmisiin tutustumista, koska tekemistä löytyi itse hostellilta niin paljon.

Tutkimusretki lähirannalle ensimmäisenä päivänä, en kokeillut onko ananas vielä kypsä. 

Olikohan ensimmäisen päivän ilta, kun olin kävelemässä takaisin hostellille päin vedenhakureissulta, viereeni pysähtyi auto. Autosta pomppasi yksi hostellin työntekijä ja pyysi minua mukaan katsomaan auringonlaskua. Autossa oli muita työntekijöitä ja hostellin asukkaita. Noin 3s mietinnän jälkeen päätin että tottakai lähden katsomaan auringonlaskua! Ihan super siistiä et ne bongasi mut ja pyysi vielä mukaan. Ja se auringonlasku. Porukalla kiivettiin näköalapaikalle katsomaan ja oli nättiä. Vaikka aurinko laskee ja nousee kerran vuorokaudessa, niin olihan se kaunista seurata kuinka värit vaihtuvat punaisen kautta mustaan.

Olisiko seuraavaksi aikaa vesileikeille?

Snorkalausta ja palaneita pohkeita. 

Snorkalaus oli niin kivaa! Mä en ensin osannut ollenkaan hengittää sen helkkarin putken kautta, hätäännyin ja ahdistuin. Totesin, ettei mun uimataidot sit vissiin olleetkaan riittävän hyvät (samalla ihmetellen et miten noi kaikki muut vetää menemään ilman pelastusliivejä) ja hain itselleni pelastusliivit. Pelastusliivit vei yhden osa-alueen pois mihin piti keskittyä ja pääsin vain kellumaan. hengittämään ja kattelemaan korallia sekä kaloja. Veden alla oli niin outoa ja niin hienoa! Ihan niinkuin olisi avautunut uusi maailma. Kasveja jotka menee koralliin piiloon jos menee liian lähelle, kaloja siellä ja täällä. Välillä jopa tuhansia yhtä aikaa, kaikki menossa samaan suuntaan. Viimeisellä sukelluksella päätin kokeilla, ihanko oikeasti en ole niin uimataitoinen, et en pystyisi tähän ilman pelastusliivejä. Minulla ei ollut mitään ongelmaa enää. Olin päivän mittaan oppinut hengittämään putkella ja kun vain hengittää ja kattelee alas, niin käytännössä kelluu.

Kun snorklaus ei riitä

Mua puraisi sukelluskärpänen niin pahasti, et päätin buukata itselleni ihan oikean laitesukelluskokeilun. Saarella on suomalainen firman nimeltä Koh Tao Divers (KTD), jossa tarjottiin opastusta suomeksi. Totesin tämän olevan se asia, jonka haluan ymmärtää oikein. Ajatus siitä, että olen ilmatankin kanssa 15m vedenpinnan alapuolella osamaatta käyttää sitä, ei ollut miellyttävä. Minua jännitti tämä homma ihan kamalasti etukäteen.
Seuraavana päivänä varauksesta sitten vaan tositoimiin. Eka käytiin läpi isoimmat riskit, joita tuntui olevan ihan hurjan pitkä lista. Siihen päälle kaikki asiat mitä piti muistaa, mm se että ilma kulkee aina. Vaikka ei olisi sitä ilmansyöttömötikkää suussa, niin ilmaa puhalletaan kokoajan pois keuhkoista ja pidetään hengitystiet auki. Painetta pitää muistaa tasata ja uskaltaa tyhjentää maskia jos sinne menee vettä.
Perusinfon jälkeen harjoiteltiin taitoja matalassa vedessä. Meille sattui tosi tuulinen päivä, joten rantavesi vatkasi edestakaisin tehden treenaamisesta hieman vaikeampaa. Eka harjoiteltiin ihan vain hengittämistä laitteiston kanssa, sitten varahapen ottamista toiselta ja se miten maski tyhjetään veden alla. Lopuksi käytiin läpi käsimerkkejä ja sitä miten pinnanalla kommunikoidaan niillä. Ok- käsimerkki oli itse sukelluksissa kovassa käytössä samoin kuin tuo taito tyhjentää maski, en ymmärrä mistä sinne pääsi niin tasaiseen vettä, mutta ekalla sukelluksella olin tyhjentämässä sitä koko ajan.
Ensimmäinen sukellus oli noin 30min ja se tehtiin heti taitojen harjoittelun perään. En vielä oikein osannut rentoutua ja luottaa siihen etten kuole. Mutta se maailma veden alla. Ja se hetki kun tajuaa että mähän oikeasti hengitän täällä.
Ensimmäinen sukellus oli Mangobaylla ja toinen LightHousella. Majakalla tehtiin 50min sukellus, joka tuntui noin 15min pulahdukselta. Varmaan 10min toisen sukelluksen alusta tajusin, että mähän saatan selvitä tästä vaikka hengissä ja rentouduin sekä aloin luottaa varusteisiin. En enää ajatellu et pintaan on pitkä matka, enkä että muista hengittää. Mä vain sukelsin ja nautin maisemista ilman kiirettä. Bongailin merimakkaroita ja hassuja valkoisia matoja. Kaikkea uutta mitä en ollut koskaan omin silmin nähnyt.
Voipi olla, että vielä joku päivä pitää tehdä koko lisenssi. Mä nimittäin haluan uudelleen sukeltamaan.

Tällä hetkellä olen Khao Sokin luonnonpuiston välittömässä läheisyydessä ja olen nyt löytänyt sadekauden vesisateineen. Sademetsästä kylläkin, joka sinällään on kovin loogista. Mutta tästä paikasta enemmän seuraavalla kerralla!

-Stu