Kuinka näyttää sille että haluat tulla ryöstetyksi? #Bangkok 4.7-7.7.2019

Step 1. Poistui turistinähtävyydetä (tässä tapauksessa Temple of Golden Buddha). Kanna tavaroitasi repussa.
Step 2. Mieti mihin suuntaan on China Town ja kaiva puhelin esiin. Katsele hetki Mapsia.
Step 3. Näytä siltä etten oikein tiedä.

Noin. Asetelmat ovat otolliset. Mukavan oloinen mieshenkilö lähestyy sinua kysyen, että oletko eksynyt? Ja mihin olet suuntaamassa seuraavaksi. Pyytää katsoa kännykästä karttaa ja näyttää sieltä mihin suuntaan. Ajattele tässä vaiheessa, että eihän se vie mun puhelinta. Pidä siitä kiinni kynsin ja hampain ja tuijota tiukasti. Oikein silleensä ettet varmasti laske irti jos se nyhtäisee. Mieti hetki et mies on aika lähellä. Käyntännössä kyljessä kiinni. Mies kyselee mistä olen kotoisin ja että mitä suunnitelmia minulla on. Tilanne vaikuttaa kivalle keskustelulle ja mies puhuu selkeää englantia.

Mies kertoo että paikka missä just olin on kiinni. Ja Chinatown aukeaa vasta tunnin päästä. Tässä vaiheessa mulla alkaa soittaa hälytyskelloja.  En ole niin lähdössä mihinkään mitä tää tyyppi neuvoo. Totean vain, että heippa, mä meen nyt tähän suuntaan. Lähden kävelemään pois ja katon ettei mies lähde perään. Ja miksi lähtisi? Sillä on täydelliset apajat just siinä, mä satuin vain olemaan varautunut (onneksi!) tälläiseen. Seuraavan kadunkulmauksen jälkeen alan kaivamaan tavaraa repustani ja huomaan, että asiat ei ole niinkuin pitäisi. Keskustelun aikana tyyppi oli käynyt koko repun pikkutaskun läpi, irroittanut mun hotellin avaimen taskun sisällä olleesta klipsistä, jättäen klipsin taskun ulkopuolelle. Koska olin varautunut, mun rahat ei ole ihan niin helposti saatavilla, pidän piilossa repun sisällä, eli useamman vetoketjun takana.

Mitään ei siis viety. Varas ei innostunut mun käsidesistä, kuukupista, nappikuulokkeista eikä nenäliinoista. Eikä onneksi edes siitä hotellin avaimesta. Mutta opit tästä saatiin, kun tarvitset apua, kysy sitä. Älä ota apua vastaan, jos tyypilla ei ole virkapukua (Mua neuvottiin skytrainissa kun pyörin asemalla kuin yksinäinen puolukka pakasterasiassa. Virkapukuiset tyypit jutteli ihan selvästi toisilleen radiopuhelimella, et koittakaa nyt joku saada se turisti junaan ja tekee vaihto seuraavalla asemalla). Se, että auttaja puhuu tilanteeseen sopimattoman hyvää englantia, ei myöskään yleensä merkkaa kovin hyvää, ainakaan Bagkokissa.

Bangkok 

Bangkok oli kokemus. Ekana iltana koin pienoiset itkupotkuväsynälkähaluankotiin-itkut. Kaikki tuntui niin oudolle ja takana oli pitkä vuorokausi huonoilla unilla ja ruualla. Päästyäni hotellihuoneeseen kävin 7elevenissä (paikallinen k-kauppa) ostamassa vettä ja jonkun nyhtöpossuleivän minkä ne lämmitti siinä. Sit eikun huoneeseen surkuttelemaan elämää ja soittamaan miehelle. Oli kyllä niin lohduton olo, että oksat pois. Nukkuminen ja aamupala hotellin alakerran kahvilassa auttoivat ja olin valmis perjantain seikkailuihin.  

Ensimmäisen päivän seikkailuista olen hieman kertonut Bangkokia koskevassa aikaisemmassa tekstissä. En muute menny skybariin enkä yömarkkinoille, kuten tekstissä pohdin, vaan tuonne ryöstettäväksi.

Lauantaina otin suunnaksi Grand Palacen ja aattelin samalla testata paikallista bussia. 45 min pysäkillä odottamisen jälkeen totesin ettei bussia tule (niitähän pitäisi aikatulun mukaan mennä 20min välein, NOT). Päivä oli ensimmäinen oikeasti aurinkoinen (ja kuuma) ja halusin päästä Grand Palacelle ennen isointa ruuhkaa. Otetaan testiin sit taksi. Ensimmäinen taksi jonka pysäytn ei suostunut käyttämään mittaria vaan haluaa sopia hinnasta kuulleessaan mihin oon menossa. En ruvennut tinkimään, vaan totesin, että ei sitten. Pysäytin seuraavan ja se suostui ottamaan minut taksamittarilla kyytiin. Maksoinkohan mä sille tippeineen 60 bahtia ( 1,7€) ja taksi oli ilmastoitu! Matkaan meni lähes 20min, joten et ei paha? Luultavasti jos olisin ruvennu neuvottelemaan hinnasta neuvottelu ois alkanu 300bahtista tai enemmän. Tämä taksikuski vaikutti kivalle ja antoi käyntikorttinsa, että voin soittaa suoraan jos tarviin kyytiä. Harmi vaan, että iltapäivästä se oli pitkällä keikalla kun soittelin ja itse vaihdoin paikkaa heti seuraavana aamuna.

Portinvartija krapulaisena Grand Palacella.

Automaattinen pyllynrapsuttaja.

Grand Palacella oli yllättävän paljon eläinhahmoja. Mulle ei oo vielä selvinny buddhalaisuuden salat, mut tällä konilla on ainakin letkeä niska.

 Grand Palacella oli tämmösiä tönöjä. Paljon kultauksia ja hienoja koriste-esineitä. Tuli sellainen olo, että uskonto on tällä rakastettu asia ja jotenkin muutenkin siihen suhtautuminen on erilaista. Annetaan lahjoja jumalalle/jumalille, että saadaan itselle hyvää. Munkeille annetaan istumapaikka metrossa ja kunnioitetaan, jotta itseä seuraa hyvä karma. Uskonto on jotekin niin näkyvää ja kaikkialla täällä on pieniä alttareita joissa on uhrilahjoja, kuten hedelmiä tai kukkaasetelmia.

Kun olin tunnin pyörinyt ympäri temppelialuetta oli hiki ja kuuma. Aurinko paistoi ja lämmintä oli varmaan se +35C. Sitten minä löysin sen koko paikan helmen: Queen Sirikitin tekstiilimuseon. Siellä oli ilmastointi. Ja olin ainut asiakas. Grand  Palace on Bangkokin isoin turistinähtävyys, ja turistimassat sen mukaiset. Joten tuollaisen paikan löytäminen oli ihan täydellistä! Voin kertoa, etten ole koskaan ennen ollut niin kiinnostunut kankasta ja niiden painantametodeista kuin tuolloin.

 Grand Palacelta lähdin ihan vain seuraamaan ihmisvirtaa. Söin lounasta jossain pikkupaikassa (jätin tofut syömättä koska ne maistui hassulle) ja löysin tälläiselle venepysäkille. Nää on vähän niinkuin vesibusseja, joihin lippu maksaa n. 15bahtia (0,45€). Ai että toi oli hauskaa! Tollasta ei ajeta kovin hiljaa (liidossa ollaan ja aallot heittää roiskeita sisään). Joka laiturilla alkaa kauhea huuto ja kiire, et kyydistä pois jäävät maihin ja uudet kyytiin. Liput maksetaan veneen liikkuessa ja sit sama rumba uudelleen. En testannu kauanko oisin saanut ajella 15 bahtin lipulla, mut veikkaan et aika kauan. Kesken matkan alkoi sataa vettä. Ja kun bangkokissa sataa, niin sataa tosissaan. Onneksi siihen on varaudutta ja yhdessä tuumin kyydissä olevat matkustajat laskivat alas tuollaisen koko veneen pituisen muoviverhon.

Sataa sataa ropisee eli Satu menee jalkahierontaan

Lauantaina alkoi tuntua sille, että hallitsen Bangkokin julkiset jo aikahyvin ja muutenkin kaikki onnistui kivasti. En ottanut enää ekaa hintaa käytännöstä mistään vaan tingin ainakin 1/4 pois, toki joskus enemmänkin. Tiesin aika hyvin hotellin ympäristön ja osasin ylittää kadun. (Toi kadun ylittäminen ei aina oo ihan niin helppoa mitä luulisi. Mun taktiikka oli ettiä paikallisen näköinen ihminen ja mennä sen peesiin kun se lähti ylittämään katua, tai vain kävellä ja luottaa et skootterit ja autot ja tuktukit väistää. ) Löysin myös monta kivaa ruokapaikkaa, joista en toistaiseksi ole ainakaan saanut vatsanväänteitä.

Koska kaikki alkoi mennä kivasti, on aika vaihtaa paikkaa. Eikös kiva ole tylsää? Tavallaan vähän jopa harmitti, ehkä vielä yhden päivän ois voinut viettää Bangkokissa. Onneksi paluulento on sieltä, joten ehkä siihen tulee mahdollisuus? Seuraavana aamuna edessä oli 4h junamatka Cha-amiin.

-Stu